Viime päivinä unelma NHL-pelaajien osallistumisesta olympialaisiin on herännyt uudelleen henkiin, mutta sille saatiin nopeasti täystyrmäys NHL:n suunnalta.

Kerroimme aiemmin tällä viikolla Kansainvälisen Jääkiekkoliiton (IIHF), Kansainvälisen olympiakomitean (IOC) ja NHL:n pelaajayhdistyksen (NHLPA) palaveeranneen NHL-pelaajien osallistumisesta olympialaisiin.

Neuvotteluista avoimesti kertonut IIHF:n puheenjohtaja Rene Fasel olikin vielä kaksi päivää sitten varsin optimistinen sen suhteen, että NHL-pelaajat nähtäisiin Pyongchangin olympiajäillä, todeten samaan hengenvetoon myös realiteetit.

– Olen valmis uimaan Atlantin ylitse, jos se sitä vaatii. Mutta on toki olemassa rajat, joita en voi ylittää. Jos siis NHL päättää, ettei se ole mukana, niin sitten se on niin, Fasel kertoi Kölner Stadt-Anzeigerille.

Pieni toivonkipinä elää edelleen?

Ja nyt se näyttäisi olevan lopullisesti realismia, ettei NHL-pelaajia nähdä vuoden 2018 olympialaisissa. Fasel nimittäin kertoo kokoustaneensa asiasta eilen NHL:n komissaarina toimivan Gary Bettmanin kanssa, eikä neuvottelut sujuneet todellakaan hyvin.

– Bettman sanoi minulle jälleen kerran, että ”Rene, päätös on se, että me emme tule olympialaisiin, Fasel kertoi TSN:n toimittajana työskentelevälle Darren Dregerille.

– Ainoastaan kuolema on lopullista, mutta Gary toi hyvin selväksi, etteivät he ole tulossa. Mitä siis voin enää tehdä, pettynyt Fasel ynnäsi tilannetta.

Fasel ei kuitenkaan suostu heittämään vieläkään kirvestä lopullisesti kaivoon, mutta tiedostaa, ettei asia ole käytännössä ottaen enää millään tavoin hänen käsissään.

– Pelaajathan ovat niitä, jotka ylipäätään lähtisivät olympialaisiin. Heidän (NHLPA) on siis otettava tässä asiassa merkittävä askel.