Tulihan se sieltä – Erik Karlsson on ehtinyt tekemään pudotuspeleissä jo seurahistoriaa

Ottawa Senatorsin Erik Karlsson on ollut koko kauden ajan uskomattomassa vireessä. Esimerkiksi runkosarja meni lopulta niin hyvin, että hänet valittiin mukaan parhaalle puolustajalle jaettavan Norris Trophyn finaalikolmikkoon.
Pudotuspeleissä Karlsson on sen sijaan ollut Senatorsin kantava voima, kun kanadalaisseura eteni esimerkiksi ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon. Tällä hetkellä New York Rangersia vastaan Senators on johdossa otteluvoitoin 3-2, joten Senatorsilla on kaikki mahdollisuudet Itäisen konferenssin finaaleihin.
Karlsson on pelannut kevään tosikarkeloissa nyt 10 kamppailua, joissa hän on tehnyt yhden maalin ja yhteensä jopa 11 tehopistettä.
Näiden avulla mies onkin ehtinyt jo tekemään Senatorsin seurahistoriaa, sillä hän on nyt organisaation kaikkien aikojen eniten syöttöpisteitä ja tehoja pudotuspeleissä kerännyt puolustaja.
Ennen tätä ennätystä piti hallussaan Wade Redden, joka iski keväällä 2007 20 otteluun teho 3+7. Vuonna 2006 Redden teki sen sijaan yhdeksään kamppailuun kaksi maalia ja yhteensä 10 tehopistettä.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- Nathan MacKinnon houkuttelee Sidney Crosbya Coloradoon? ”Tämä ei ole vitsailua”
- KHL-pistelinko solmi NHL-sopimuksen – tässä uusi seura