Onko NHL-pelaajien osallistuminen olympialaisiin sittenkin mahdollista? – ”On olemassa raja, jota en ylitä”

NHL ilmoitti huhtikuun alussa, että se ei tule osallistumaan ensi talven olympiakisoihin, jotka pidetään Etelä-Koreassa. Ilmoitus oli luonnollisesti pettymys niin pelaajille kuin myös kaikille faneille ympäri maailmaa.
NHL on ollut mukana olympiakiekossa aina Naganosta 1998 asti, mutta nyt näyttääkin vahvasti siltä, että ensi vuonna pelaajia ei nähdä. NHL:n päätöksen uskottiin olevan lopullinen, sillä NHL ei ollut suunnitellut olympiataukoaan ensi vuoden otteluohjelmaansa.
IIHF:n presidentti Rene Faselin mukaan osallistumisen aivan viimeinen takaraja olisi heinäkuun puolessa välissä. Tämä siitä syystä, että tuon jälkeen logistiset ongelmat tulisivat esiin: NHL:n delegaatiolle olisi vaikea löytää hotelleja tai majoitusta.
Samalla Fasel kuitenkin paljasti, että NHL ja IIHF ovat edelleen neuvottelemassa mahdollisesta osallistumisesta kisoihin.
– Ongelma on, että NHL tuo aina valtavan määrän vieraita. Vancouverissa niitä oli 600-800 ja Sotshissa yli 400, Fasel totesi saksalaisen Köln Stadt-Anzeiger -lehden mukaan.
– Etelä-Koreassa tilanne olisi sama. Pyeongchangissa ei ole ylimääräisiä hotellihuoneita. Voimme varata niistä tarvittavan kapasiteetin kesäkuun loppuun mennessä, viimeistään heinäkuun puoleen väliin mennessä.
Epärealistisia vaatimuksia NHL:n suunnalta
Fasel lisäsi lehdelle, että NHL:n komisaari Gary Bettman on esittänyt täysin epärealistisia vaatimuksia NHL:n osallistumisen suhteen.
– Hän vaatii samoja oikeuksia NHL:lle, kuin viralliset olympiapartnerit, jotka maksavat 100 miljoonaa dollaria. Hän haluaisi käyttää olympiarenkaita NHL:ssä. Jos KOK sanoo kyllä, mitä teemme yleisurheilun, uinnin, voimistelun, laskettelun tai luistelun kanssa? Silloin meidän tulisi myöntää samat oikeudet kaikille suurille urheilujärjestöille.
– Olen valmis uimaan Atlantin yli, jos se sitä vaatii. Mutta on olemassa myös raja, jota en ylitä. Joten jos NHL ei päätä osallistua, se on sillä selvä.
NHL-pelaajilla silti mahdollisuus osallistua?
Fasel otti kantaa myös mahdollisiin pelaajiin, jotka haluaisivat silti osallistua turnaukseen, vaikka NHL päättäisi lopullisesti toisin. Tässä tapauksessa pelaajista kovaäänisimmin osallistumisesta on puhunut Washington Capitalsin hyökkääjä Alex Ovechkin.
– Jos Ovechkin haluaa pelata olympialaisissa ja hän on rekisteröitynyt maansa olympiakomitealle, hänellä on oikeus olla Pyeongchangissa. Ei mitään ongelmaa – hänen täytyy vain olla passi ja ilmoittautua. Tietyt asiat täytyy selvittää, kuten anti-doping.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!