Milan Lucic ei sulattanut Ducksin hyväksyttyä maalia – ” En enää tiedä, mitä maalivahdin estäminen on”
Kuva: Getty Images
Anaheim Ducks ja Edmonton Oilers kohtasivat yön kierroksella Anaheimissa, ja ottelusta muodostuikin yksi pudotuspelien dramaattisimmista.
Ducks tasoitti ottelun vain 15 sekuntia ennen ottelun päätöstä; se oli ensin onnistunut nousemaan maalin päähän, vaikka oli vielä noin kolme minuuttia ennen ottelun päätöstä kolmen maalin takaa-ajoasemassa.
Tasoitusmaali oli hyvin kyseenalainen, ja muun muassa usea pohjoisamerikkalainen toimittaja suhtautui maaliin todella epäuskoisesti. Tilanteessa Ryan Kesler ajatui kontaktiin Cam Talbotin kanssa, kun Oilers-pakki Darnell Nurse työnsi Keslerin Talbotia päin.
Keslerin käsi juuttui Talbotin patjaan, jonka seurauksena Talbot ei voinut torjua normaalisti. Ottelun jälkeen Oilers-leirissä maalin hyväksyminen otettiin vastaan tyrmistyneenä sekä epäuskoisena.
– En enää edes tiedä, mitä maalivahdin estäminen on. Jos joku tietää, mitä maalivahdin estäminen on, soita minulle ja kerro se, Lucic totesi ottelun jälkeen TSN-kanavalle.
Epäuskoinen oli myös TSN-kanavalla työskentelevä toimittaja Ray Ferraro, joka on parhaillaan Ranskassa seuraamassa jääkiekon MM-kisoja.
– Heräsin Pariisissa jälleen yhteen maalivahdin estämistuomioon, tähän täytyy saada selvyys – prosessi on täysin turmeltu, Ferraro twiittasi.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan