Nashville Predatorsille kolme ottelupalloa – Pekka Rinne on liian kovassa vireessä

Nashville Predators marssii tällä hetkellä käytännössä voitosta voittoon. Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettautunut Chicago Blackhawks, joka oli muuten sarjaan lähdettäessä suuri ennakkosuosikki, lähti ensiksi laulukuoroon otteluvoitoin 4-0.
Tämän jälkeen Predators sai vastaansa St. Louis Bluesin, joka on sekin osoittautunut tähän mennessä lähes suupalaksi kovavireiselle Predatorsille. Tennesseeläisryhmä nimittäin nappasi viime yönä kevään seitsemännen voittonsa, kun se kohtasi tukalassa tilanteessa olleen Bluesin ottelusarjan neljännessä kamppailussa.
Predators nappasi nimittäin viime yön kamppailusta tiukan 2-1-voiton, siirtyen ottelusarjassa 3-1-johtoon. Tästä se saa kiittää jälleen pitkälti maalivahtiaan Pekka Rinnettä, vaikkakin koko muun joukkueen esitys oli muutoinkin erinomainen.
Kamppailussa mentiin maaleitta kaksi ensimmäistä erää, kunnes kolmannessa sitten rävähti: ensimmäisenä osui Predatorsin Ryan Ellis, kun päätöserää oli pelattu reilut viisi minuuttia. Predators siirtyi lopulta kahden maalin johtoon 13 minuutin kohdalla, kiitos James Nealin.
Blues rikkoi oman kuparisensa ajassa 16:11, mutta siihen se kiri sitten jäikin. Rinne nappasi tämän jälkeen tarvittavat torjunnat, joita hänellä oli ottelussa yhteensä 32 kappaletta.
Voiton myötä Rinne on napannut kevään peleistä nyt seitsemän voittoa. Kaiken kaikkiaan hänen tilastonsa ovat luokkaa ääliömäisen kovat, sillä miehen torjuntaprosentti on tasan 95, ja päästettyjen maalien keskiarvo 1.33.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!