Capitals-luotsi suuresti pettynyt seuran superhankintaan – ”Ei ole ollut tarpeeksi hyvin”
Kevään siirtotakarajan yksi kuumimmista nimistä oli eittämättä tuolloin St. Louis Bluesia edustanut Kevin Shattenkirk, jonka lähtöä nuottipaidoista oltiin huhuiltu jo lähes vuoden päivät.
Lopulta lähtö tuli, kun Washington Capitals teki Bluesia tyydyttäneen tarjouksen. Samalla Yhdysvaltojen pääkaupungin kiekkoylpeys vahvisti ryhmäänsä sillä tavalla, että Stanley Cupin mestaruus oli enää ainoa tavoite.
Shattenkirk ei ole ollut kuitenkaan tarpeeksi hyvä. Kirjoitimme aiheesta itse aivan äskettäin, ja nyt myös Capitalsin päävalmentaja Barry Trotz on kantanut kortensa kekoon.
– Se ei ole ollut tarpeeksi hyvin, mitä tarvitsemme kolmosparimme puolustajalta tällä hetkellä. -7 on asia, mistä on vaikea toipua, Trotz kertoi suorin sanoin CSN:n Tarik El-Bashirin mukaan.
Shattenkirk on pelannut keväällä tähän mennessä kahdeksan ottelua, joissa hän on tehnyt tehot 0+3. Kuten jo Trotzin kommenteista näki, on Shattenkirkin tehotilasto seitsemän asteen verran pakkasen puolella.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Karu käänne: avausmaalinsa tehnyt Suomen NHL-lupaus sivuun – nyt puhuu päävalmentaja
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä