Päävalmentajalta ylistystä Erik Karlssonia kohtaan – ”Tällä hetkellä enemmän, kuin tähtipelaaja”
Ottawa Senatorsin menestys on kulminoitunut tällä kaudella muutamaan eri tekijään, mutta suurin näistä on supertähti Erik Karlsson.
Ruotsalaispuolustaja pelasi uskomattoman hyvän runkosarjan, minkä vuoksi hänen nimensä on jälleen kerran keskusteluissa mukana, kun puhe kääntyy kauden parhaaseen puolustajaan.
Karlsson on jatkanut pudotuspeleissä siitä, mihin hän runkosarjassa jäi; mies on nimittäin ollut dominoivan hyvä.
Eikä ainoastaan tehopisteiden valossa, vaan aivan kaikessa. Hän tekee voittomaaleja, rakentaa peliä, nostaa pelivälinettä ylöspäin ja on omassa päässä luotettava luutija, joka lukee peliä erinomaisella tasolla.
Tämä onkin innostanut Senatorsin päättäviä elimiä kehumaan Karlssonia kilpaa. GM Pierre Dorion oli esimerkiksi sitä mieltä, että Jumala loi Karlssonin kahdeksantena päivänä, ja nyt oli päävalmentaja Guy Boucherin vuoro.
– Meidän on arvostettava sitä, mitä meillä täällä on (Karlssonin muodossa). Hän on tällä hetkellä enemmän, kuin tähtipelaaja. Se on mielestäni uskomatonta. Hän oli taitava pelaaja, josta tuli tähti ja nyt hänestä on kasvanut voittaja. Hän on inspiroinut joukkuettamme koko kauden ajan, Boucher ylisti The Scoren mukaan.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Karu käänne: avausmaalinsa tehnyt Suomen NHL-lupaus sivuun – nyt puhuu päävalmentaja
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä