Kommentti: Miksi Leijonia odottaa vaikea MM-turnaus?

Leijonien nimilista ei herätä juurikaan kohahduksia tulevien MM-kisojen jälkeen, mutta näinhän on ollut ennenkin? Joukkuepeli kantaa aina. Vai kantaako? Leijonat on vuosi toisensa jälkeen luottanut äärimmäisen tiiviiseen joukkuepelaamiseen, on kyseessä ollut sitten olympialaiset, World Cup tai MM-turnaus. Paperilla vain aniharvoin, jos koskaan, Suomi on pärjännyt etukäteen muille joukkueille. Vaan, miksi sitten tänä vuonna tilanne olisi yhtään erilainen? Jääkiekko koki hyvin tarkalleen vuosi sitten melkoisen muutoksen. Tai itse asiassa se muutos tapahtui jo aiemmin, pohjoisamerikkalaisen juniorijääkiekon parissa, mutta se konkretisoitui NHL:n viime kevään pudotuspeleissä Pittsburgh Penguinsin muodossa. World Cupissa muutos näkyi vielä suuremmin. Lähes poikkeuksetta kaikki turnauksen joukkueet viljelivät äärimmäisen nopeaa jääkiekkoa, jossa vastustajaan annetaan painetta, pelattiin sitten tasaviisikoin tai vaikkapa alivoimalla. Kaikkein konkreettisimmin Suomen ongelmat näkyivät ottelussa nuorta Team North Americaa vastaan, joka olisi hieman paremmalla onnella ja hieman heikommalla Leijonien maalivahtipelillä, riepotellut Leijonia vielä 1-4-lukemiakin pahemmin. Ei ole sattumaa, että nykyisin huippunopea Mikael Granlund oli yksi niistä harvoista suomalaispelaajista, jotka oikeasti onnistuivat turnauksessa. Sama trendi siirtyi nopeasti myös eurooppalaiseen jääkiekkoon. Kun Suomi marssi Karjala-turnaukseen, ei menestys mistään Lauri Marjamäen pelikirjasta jäänyt kiinni. Se jäi kiinni siitä, että muissa maissa siirryttiin nykyaikaan ja heiltä ennen kaikkea löytyi oikeanlaiset pelaajat siihen. Tämä oli nähtävissä niin Tshekin kuin Venäjänkin joukkueessa. Sen sijaan Suomi ja Ruotsi pelasivat vielä sitä niin sanottua vanhaa jääkiekkoa. Niin, tässä kohtaa esiin nousee se pelaajisto. Onko Leijonilla jalkeilla joukkue, joka kykenee pelaamaan tätä moderneista moderneinta jääkiekkoa? Ei valitettavasti ole. Se riittää, kun katsoo joukkueen alakertaa – sitä tuijottaessa tuntuu nimittäin siltä, kuin katsoisi vuoden 2011 MM-kultaa juhlinutta pelaajistoa, vaikka todellisuudessa samoja nimiä on ”vain” kaksi. Toisin sanoen peruspakkeja on yllin kyllin, mutta Julius Honkaa lukuun ottamatta, kuka heistä pystyy nopeaan kiekolliseen ja ennen kaikkea kiekottomaan peliin? Allekirjoittaneen näkemys onkin se, että edessä tulee olemaan Suomen osalta muutama kuivempi kausi. Se johtuu puhtaasti siitä, että nykyisen sukupolven vaihtuminen uuteen vie vielä hetken verran. Siitä, että tätä muutosta ei olla riittävän nopeasti havaittu suomalaisen jääkiekon lippulaivassa, A-maajoukkueessa, ei kannata kuitenkaan syytellä ketään. Jos nimittäin NHL-tasolla kaksi Stanley Cupia viimeisen viiden vuoden aikana voittaneesta Los Angeles Kingsistä tulee yhdessä vuodessa vain raihnainen muisto menneestä, sama on silloin mahdollista missä tahansa. Totta kai toivon olevani väärässä, mutta valitettava tosiasia on se, että ainoana pelastuksena Leijonille näen nykyjääkiekon viiveellisen siirtymän MM-kiekkoon. Siinä on Suomen avaimet kisoissa, sillä silloin se tiivis viisikkopelaaminen saattaa riittää. Jos olen väärässä, niin olen ensimmäisenä nostamassa käteni pystyyn virheen merkiksi. Mutta näkemystäni en muuta, sillä tapahtui se tänä tai ensi vuonna, muutos on joka tapauksessa tulossa. Ja siihen meidän jokaisen tulee valmistautua.