Markus Nutivaara sai John Tortorellan estottomat kehut – ”Sytytti meidät”

Columbus Blue Jackets sai viime yön voittonsa ansiosta pientä tekohengitystä, sillä se onnistui kaatamaan Pittsburgh Penguinsin lukemin 5-4.
Tappio olisi merkinnyt ohiolaisseuralle kesäloman alkamista, mutta koska se voitti, onnistui se kaventamaan otteluvoitot 3-1:een.
Kamppailussa nähtiin myös yksi erinomainen suomalaissuoritus, kun puolustaja Markus Nutivaara palasi tauon jälkeen Blue Jacketsin kokoonpanoon. Nuorukainen ei myöskään pettänyt, sillä hän pelasi erinomaisen pelin ja keräsi siinä samalla tililleen tehot 1+1.
Hänen lisäkseen kokoonpanoon palasi toinen puolustaja, Kyle Quincey, jotka molemmat saivat päävalmentaja John Tortorellan estottomat kehut.
– He sytyttivät meidät (Nutivaara ja Quincey). Nutivaara pelasi kenties uransa parhaan pelin täällä. Hän uskalsi pelata vahvuuksillaan, riisti kiekkoja ja liikutti sitä hyvin ylöspäin, Tortorella kehui Blue Jacketsin verkkosivujen mukaan.
– Hän myös teki maalin. Nuo kaksi pelaajaa eivät ole pelanneet paljoa viime aikoina, mutta nyt he astuivat mukaan ja pelasivat hyvin.
Kehuista ja hyvistä otteista huolimatta Nutivaara pelasi ottelussa vain 9:37 minuuttia. Tässä ajassa hän keräsi kuitenkin tililleen tehot 1+1, tehotilaston +2, kolme laukausta, yhden blokatun laukauksen ja yhden taklauksen. Tämän lisäksi hänet valittiin kamppailun kakkostähdeksi.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Venäläishyökkääjä lähtee NHL:stä – palaa KHL:ään
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa