Mikään ei tule ilmaiseksi eikä helpolla – Capitalsin päävalmentaja tiedostaa karut faktat
Washington Capitals oli jälleen kerran runkosarjassa omaa luokkaansa, sillä se vei jälleen nimiinsä kauden parhaalle joukkueelle jaettavan Presidents’ Trophyn.
Sitten alkoivat pudotuspelit ja siinä samalla ongelmat. Vielä ensimmäisen ottelun se onnistui viemään toiselta villi kortti -paikalta kevään tosipeleihin päässyttä Toronto Maple Leafsia vastaan, mutta kaksi seuraavaa ovat menneet kanadalaisseuran nimiin.
Mutta kuten Capitalsin päävalmentajana toiminut Barry Trotz kertoi medialle, ei kyseessä ole mikään suuren ja pienen välinen taistelu. Kaikki on auki ja mahdollista, kun kyse on NHL:n tasoisesta liigasta.
– Tämä ei ole mikään Daavidin ja Goljatin taistelu. Asiat eivät tule juuri nyt helposti. Olemme olleet jo kolme kertaa jatkoerässä, joten kyseessä on helvetinmoinen ottelusarja. Opit samalla myös pelaajistasi paljon, Trotz kertoi Sportsnetille.
Seuraava ottelu onkin molempien joukkueiden kannalta äärimmäisen tärkeä, sillä puntit joko tasoittuvat, tai sitten Maple Leafs saa käsiinsä kolme ottelupalloa.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Karu käänne: avausmaalinsa tehnyt Suomen NHL-lupaus sivuun – nyt puhuu päävalmentaja
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä