Bruins-puolustaja debytoi NHL:ssä pudotuspeliottelussa – peliaika lähes 25 minuuttia!

Boston Bruins kärsii muutaman avainpuolustajan loukkaantumisesta pahimpaan mahdolliseen aikaan. Se nimittäin aloitti pudotuspelinsä viime yönä, mutta joukkueen kokoonpanosta uupuivat sekä Torey Krug että Brandon Carlo.
Tämän vuoksi se joutui tekemään monien mielestä jopa epätoivoisen ratkaisun, kirjoittaessaan tulokassopimuksen puolustaja Charlie McAvoyn kanssa.
McAvoy on toki todella potentiaalinen tapaus, mutta hän on 19-vuotias, eikä hänen tilillään ole kuin neljä ottelua ammattilaiskaukaloissa. Nämäkin ovat tulleet aivan äskettäin, kun hän siirtyi yliopistokautensa jälkeen Bruinsin AHL-seura Providence Bruinsin riveihin.
Neljässä pelaamassaan ottelussa McAvoy keräsi tililleen kaksi syöttöpistettä. Tämän jälkeen tuli sopimus Bruinsiin, minkä jälkeen hänet kutsuttiin joukkueen pelaavaan miehistöön.
Uskomattomat minuutit
McAvoy joutui siis tiukkaan paikkaan tehdessään NHL-debyyttinsä pudotuspelien ensimmäisessä ottelussa.
Moni ei kuitenkaan uskonut, että päävalmentajana toimiva Bruce Cassidy pyrkisi tekemään hänestä hetimiten esimerkiksi juuri Krugin korvaajan pelimäärää silmällä pitäen.
Mutta toisin kävi; McAvoy pelasi ottelussa 24 minuuttia ja 11 sekuntia, joka oli Bruinsin toiseksi kovin määrä heti Zdeno Charan jälkeen (25:32). Tähän toki vaikutti myös se, että Bruinsin takalinjoilta joutui poistumaan loukkaantumisen vuoksi myös Colin Miller.
McAvoy oli ottelun jälkeen yhtä suurta hymyä, ja hän tokaisikin medialle, että ”hän vain rakastaa pelata jääkiekkoa”. Cassidy taasen kertoi toimittajille, että McAvoy ”oli loistava”.
Nuorukainen on Bruinsin ensimmäisen kierroksen varaus (14.) vuodelta 2016.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Asiantuntijat listasivat NHL:n TOP 20 -sentterit – kolme suomalaista mukana
- Carolina-hyökkääjä joutui päättämään uransa – palaa nyt seuraan uudessa roolissa
- Lähde: Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari lähtee NHL:stä – palaa Eurooppaan
- Colorado pelaajakaupoilla – nappasi vahvistuksen vapailta markkinoilta
- IS: Mikko Rantasta uhkaa kymmenientuhansien eurojen sakot – ei mennyt asepalvelukseen
- Patrik Laine näpäyttää Ylellä: ”Rakastan todistaa suomalaisten olevan väärässä”
- Columbus Blue Jackets vahvistuu: Hankki 700 NHL-pelin veteraanin
- Detroit-legendan pelipaita nousee kattoon – ”Jo oli aikakin”
- Jymypaukku: Milan Lucic palaa NHL:ään – sai testisopimuksen
- Vaihtaako Seattle Krakenin ykköspyssy maisemaa? Tämä seura kiinnostui
- Carolina Hurricanes kiinnittämässä tutun maalitykin vapailta markkinoilta
- Columbus Blue Jackets vahvistuu: Hankki 700 NHL-pelin veteraanin
- Nikolaj Ehlersin lähtö sattuu – supertähdeltä suorat sanat
- Winnipeg Jets -supertähti iloitsee uudesta huippuhankinnasta: ”Legenda”
- Detroit-legendan pelipaita nousee kattoon – ”Jo oli aikakin”
- Columbus teki hyökkääjähankinnan vapailta markkinoilta
- Jymypaukku: Milan Lucic palaa NHL:ään – sai testisopimuksen
- Vaihtaako Seattle Krakenin ykköspyssy maisemaa? Tämä seura kiinnostui
- Colorado pelaajakaupoilla – nappasi vahvistuksen vapailta markkinoilta
- Patrik Laine näpäyttää Ylellä: ”Rakastan todistaa suomalaisten olevan väärässä”