Pudotuspelien kynnyksellä uskomaton määrä nimekkäitä potilaita – ketkä ovatkaan sairastuvalla?
Kuva: Getty Images
NHL:n pudotuspelit vuosimallia 2017 ovat lähes täällä. Kiekko nimittäin tippuu jäähän keskiviikona ja torstain välisenä yönä jopa viidellä eri paikkakunnalla.
Tänä vuonna pudotuspelien alun tulee kuitenkin menettämään mittava joukkio kovan luokan pelaajia.
Aloitetaanpa hallitsevasta mestarista, Pittsburgh Penguinsista, joka on kärsinyt valtaisasta loukkaantumissumasta jo pidemmän aikaa. Poissa on esimerkiksi joukkueen ykköspakki Kris Letang.
Toki seura vahvisti takalinjoja siirtotakarajalla esimerkiksi Ron Hainseyllä ja Mark Streitilla, mutta ykköspakkia sillä ei tällä hetkellä käytännössä ole.
Poissa ovat myös Evgeni Malkin sekä Carl Hagelin, joista ensimmäisenä mainittu on kuitenkin lähellä paluuta. Myös Chris Kunitz on loukkaantumisen vuoksi pelikelvoton.
Boston Bruinsilla poissa on tähtipuolustaja Torey Krug, joka saattaa menettää koko ensimmäisen kierroksen alavartalovamman vuoksi. Krugin virkaveli, Brandon Carlo, on taasen varmuudella sivussa joukkueen ensimmäisestä pudotuspeliottelusta.
Myös Anaheim Ducksin riveistä on poissa kovan luokan puolustaja, sillä Cam Fowler joutui pitkälle sairaslomalle, kiitos Mark Giordanon polvitaklauksen. Ducks-tähti joutuu lepäilemään 2-6 viikkoa.
St. Louis Blues on joutunut tulemaan toimeen ilman Paul Stastnya jo pitkään, eikä hän ole palaamassa kaukaloihin hetkeen, jos päävalmentajana toimivaa Mike Yeo on uskominen. Hän nimittäin kertoi asiasta kysyttäessä, että ”katsotaan”.
Montreal Canadiensilla tilanne ei ole niin paha, sillä ainoastaan Alexei Emelinin uskotaan menettävän New York Rangers -sarjan ensimmäisen ottelun. Tämän jälkeen mistään ei ole varmuutta.
Washington Capitalsin tilanne saattaa olla mahdollisesti vieläkin parempi, sillä vaikka John Carlson menettikin runkosarjan neljä viimeistä ottelua, saattoi kyseessä olla pelkkä varatoimenpide.
Ottawa Senatorsin Marc Methot on ollut sivussa Sidney Crosbyn huitaisusta lähtien, mikä tapahtui viime kuun lopussa. Hän saattaa olla kuitenkin pelikunnossa jo Bruins-sarjan ensimmäisessä ottelussa.
Myös loukkaantumisesta kärsineet Erik Karlsson ja Zack Smith saattavat palata joukkueen kokoonpanoon heti pudotuspelien ensimmäisestä ottelusta lähtien.
Columbus Blue Jacketsin Ryan Murrayn uskottiin palaavan joukkueen kokoonpanoon ennen pudotuspelien alkua, mutta viime tietojen mukaan hän aloittaa kevään sairastuvalta.
Toinen nuori tähtipuolustaja, Zach Werenski, on kuitenkin palaamassa Penguins-sarjan ensimmäiseen otteluun. Hän on kärsinyt viime aikoina olkapäävammasta.
Viime kauden toinen finalisti, San Jose Sharks, on joutunut tulemaan viime aikoina toimeen ilman Logan Couturea ja Joe Thorntonia. Molemmat heistä ovat kuitenkin olleet esimerkiksi joukkueen eilisissä harjoituksissa, joskin molempien pelikunto on yhä vieläkin arvoitus.
LUE MYÖS:
Aiheet
Anaheim Ducks
Boston Bruins
Brandon Carlo
Carl Hagelin
Chris Kunitz
Columbus Blue Jackets
Featured
John Carlson
Kris Letang
Marc Methot
Mike Yeo
Montreal Canadiens
Ottawa Senators
Pääuutiset
Paul Stastny
Pittsburgh Penguins
San Jose Sharks
St. Louis Blues
Torey Krug
Washington Capitals
Zack Smith
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä