Brad Marchand vastasi kritiikkiin: ”En ole huolissaan miten kukaan pukukoppimme ulkopuolella ajattelee”
Boston Bruinsin Brad Marchand ansaitsi itselleen kahden ottelun mittaisen pelikiellon annettuaan ”munakoukun” Tampa Bay Lightningin Jake Dotchinille.
Itse temppu aiheutti suuren hälinän etenkin siitä syystä, että vain viikkoja aiemmin Pittsburgh Penguinsin Sidney Crosbyn teki saman tempun, mutta ei saanut tästä minkäänlaista rangaistusta.
Myös Marchand sai osan kritiikistä, sillä hänet on – etenkin aiempina vuosina – opittu tuntemaan likaisena pelaajan. Osa piti myös hänen saamaansa kahden ottelun pelikieltoa turhan lyhyenä.
Ja tähän oli myös syynsä: nyt hyökkääjä joutuu lepäämään ainoastaan loput runkosarjan ottelut ja palaa heti ensimmäiseen pudotuspelikamppailuun.
”Asiat tapahtuvat siellä nopeasti”
Nyt Marchand on vastannut saamaansa kritiikkiin. Kommenttien pääpaino oli siinä, että moni asiaa ihmetellyt ei edes ymmärrä, miten nopeasti asiat NHL-kaukaloissa tapahtuvat.
– Asiat tapahtuvat siellä (kaukalossa) nopeasti. Jos joku teistä on ollut ennen NHL-jäillä, tajuat miten nopeasti kaikki tapahtuu. Oikeastaan ennen kuin et ole tätä kokenut, et välttämättä edes ymmärrä, Marchand kertoi medialle NESN:n mukaan.
– En ole oikeastaan huolissaan miten kukaan muu pukukoppimme ulkopuolella ajattelee. Jääkiekossa tapahtuu asioita ja ainoat ihmiset, joista tässä maailmassa välitän, ovat joukkuekaverini ja perheeni.
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Karu käänne: avausmaalinsa tehnyt Suomen NHL-lupaus sivuun – nyt puhuu päävalmentaja
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä