Superlupaus liittyy Avalanchen vahvuuteen loppukauden ajaksi – GM:ltä loppui ylisanat kesken
Kuva: Getty Images
Colorado Avalanchen kausi on ollut koko NHL-tasolla lähes historiallisen huono. Siitäkin huolimatta faneilla on vielä loppukaudenkin ajaksi jotakin jännitettävää. Tai vähintään katseltavaa.
Avalanchella on nimittäin riveissään muutamakin todella kova tulevaisuuden tekijä, kuten esimerkiksi Mikko Rantanen sekä Nathan MacKinnon, joiden varaan GM Joe Sakic aikookin tulevaisuudessa rakentaa.
Kaksikko kuuluu nimittäin Sakicin aiemmin kaudella mainittuun kolmikkoon, jota seura ei tule kauppaamaan mistään hinnasta. Trion kolmas jäsen on hyökkääjä Tyson Jost, joka pelasi tällä kaudella yliopistosarja NCAA:ssa, Pohjois-Dakotan joukkueessa.
Yliopistokausi on nyt kuitenkin taputeltu, minkä Avalanche myös käytti hyödykseen. Se nimittäin ilmoitti tehneensä tulokassopimuksen Jostin kanssa, ja hän tulee liittymään seuran vahvuuteen heti. GM Sakic kehui Jostia seuran tiedotteessa estottomasti. ”Olemme innoissaan saadessamme ilmoittaa, että Tyson on tehnyt tulokassopimuksensa ja hän liittyy vahvuuteemme loppukauden ajaksi. Tyson on hyvä jokaisella osa-alueella. Hän on kilpailullinen, pelaa kovaa peliä ja on luotettava molemmissa kenttäpäädyissä. Hän juuri päätti vahvan kautensa Pohjois-Dakotan yliopistossa ja odotamme innolla, että näemme hänet Avalanchen pelipaita päällä.”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Utah julkisti ison diilin luottopakkinsa kanssa
- Melkoinen ero rahassa: Columbus ja maalivahti Jet Greaves kaukana toisistaan välimieskäsittelyssä
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- The Athletic: Eeli Tolvasen tilanteesta tuli uusi tieto
- Kapteenilta tylyä tekstiä Mikko Rantasen visiitistä Carolinassa – ”Suoraan sanottuna”

- Connor Bedard allekirjoitti jättidiilin – nousi NHL:n palkkakuninkaiden joukkoon