Nähdäänkö NHL-pelaajia olympialaisissa enää koskaan? – Rene Fasel näkee paluun takaisin ”vaikeana”

NHL on hyvin suurella todennäköisyydellä jättäytymässä sivuun vuoden 2018 olympialaisista, mutta samaan aikaan se suunnittelee jo vuoden 2022 olympialaisia, jotka järjestetään Pekingissä.
NHL:n mukanaolo Etelä-Koren Pyongchangissa järjestettävissä olympialaisissa näyttää vain päivä päivältä epätodennäköisemmältä. Seuraomistajilla ei ole yksinkertaisesti haluja osallistua ensi vuoden olympialaisiin ja kaiken ytimessä on raha.
– NHL:llä ei ole mitään olympialaisia vastaan, vaan sitä sekasortoa, jonka ne kaudelle aiheuttavat. Ongelma on se, että katoaisimme helmikuussa noin kolmeksi viikoksi kokonaan kuvasta ja samaan aikaan ainoastaan jääkiekko ja koripallo ovat käynnissä olevat lajit, NHL:n komissaari Gary Bettman ynnää The Starin haastattelussa.
– Meillä ei olisi mitään ohjelmaa NHL Networkia, NHL.com:a tai sosiaalisen median kanavia varten – me vain katoaisimme.
Raha on siis ratkaiseva seikka, eikä tilannetta auta missään nimessä se, että Kansainvälinen Olympiakomitea on ilmoittanut, ettei se aio toimia enää maksumiehenä, mitä tulee pelaajien vakuutuksiin, reissaamiseen, majoituksiin ja niin edelleen.
NHL:ää häiristee luonnollisesti samaan aikaan se, että pelaajien loukkaantumisriski kasvaa: olympialaisten mukanaan tuoma tauko NHL-otteluista tekee NHL:n kalenterista vielä aiempaakin tiukemman.
Kissa ja hiiri -leikkiä vai yhteistyön lopullinen päättyminen?
Mutta miksi sitten NHL on enemmän kuin kiinnostunut mukanaolosta vuoden 2022 olympialaisissa? Koska ne pelataan Pekingissä ja NHL haluaa kivuta vauhdilla ennen kaikkea Kiinan ja sitä kautta koko Aasian markkinoille.
Seuraomistajat ovatkin aloittaneet viime vuosina jääkiekon kampanjoinnin Kiinassa. Sinne on eri seurojen toimesta lähetetty esimerkiksi huippupelaajia tuomaan edustustehtävien kautta näkyvyyttä jääkiekolle.
Mutta onko asia niin yksioikoinen, kuin Gary Bettman kuvittelee? Voiko NHL vain marssia takaisin olympialaisiin ja siten säädellä, että koska se on mukana ja koska ei?
Mikäli Kansainvälisen Jääkiekkoliiton puheenjohtajana toimivaa Rene Faselia on uskominen, paluu takaisin yksien väliin jätettyjen olympialaisten jälkeen olisi häntä suoraan siteeraten ”vaikeaa”.
Samalla mieleen herää kuitenkin täysin oikeutettu ajatus siitä, että ovatko nämä Faselin kommentit edelleen sitä yhtä ja samaa ”Kissa ja hiiri” -leikkiä, jota osallistumisen suhteen nyt käydään? Onko kyse toisin sanoen vain kiristyskeinosta, jolla saada NHL mukaan myös ensi vuonna?
Näin voi olla, ja ainakin Bettman näkee kommenteistaan päätellen asian juuri tällä tavoin…
– Mikäli se on IOC:n ja IIHF:n kanta, niin sitten se on. En aio lähteä julkiseen väittelyyn heidän kanssa ja he ovat oikeutettuja muodostamaan minkälaisen kannan he haluavatkaan.
..mutta samalla Kansainvälisen Olympiakomitean mitta saattaa olla tullut täyteen, koska olympialaiset eivät ole missään nimessä yhtä kuin NHL. Esimerkiksi päätös jättää NHL:n kokemat kulut maksamatta, mitkä siis muodostuvat olympialaisiin osallistumisesta, kielii tästä.
Ja saattahan olla, ettei Kansainvälinen Jääkiekkoliittokaan ole enää valmis antamaan erityiskohtelua NHL:lle, sillä sen on pidettävä huolta väleistään myös Euroopan sarjoihin.
Kaiken kaikkiaan tässä saatetaan loppujen lopuksi puhua todellisuudessa paljon isommista asioista, kuin vain yksistä olympialaisista. Fasel on ilmoittanut heidän osaltaan deadlineksi huhtikuun viimeisen päivän, joten silloin kaiken suhteen ollaan toivon mukaan paljon viisaampia.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä