Vaihtelu virkistää – Bruins yksi NHL:n kuumimmista joukkueista valmentajan potkujen jälkeen
7. helmikuuta jääkiekkoa seuraava kansakunta sai kuulla shokeeraavia, mutta samalla edes jollain tasolla odotettuja uutisia: Boston Bruins on vapauttanut päävalmentaja Claude Julienin tehtävistään.
Julienin matka jatkui lopulta Montreal Canadiensiin, joten hänen ei tarvinnut kauaa työttömänä oleilla. Sen sijaan Bruins palkkasi väliaikaiseksi päävalmentajakseen Bruce Cassidyn, eikä se ole ainakaan tähän mennessä katunut päätöstään.
Siinä missä Calgary Flames porskuttaa NHL:n kuumimpana joukkueena tällä hetkellä 10 ottelun mittaisessa voittoputkessa, ei Bruins jää kovinkaan kauas tästä. Se on nimittäin pelannut Cassidyn alaisuudessa nyt 14 ottelua, joista se on voittanut komeat 11 voittoa.
Toki kolme kärsittyä tappiota ovat tulleet kaikki varsinaisella peliajalla, joten lisäpisteitä ei Bruins ole voittojensa lisäksi tienannut.
Takaisin pudotuspeleihin?
Bruins pelasi Julienin alaisuudessa vielä Stanley Cupin finaaleita kauden 2012-13 päätteeksi, mutta Chicago Blackhawks oli tuolloin parempi otteluvoitoin 4-2.
Seuraavana vuonna karhupaidat raivasi tiensä vielä pudotuspeleihin, mutta tuolloin tie tyssäsi toisella kierroksella Montreal Canadiensin vastaan. Sen jälkeen onkin sitten ollut hiljaisempaa, eikä Bruins ole edennyt kevään tosipeleihin enää vuoden 2014 jälkeen.
Viime sesongin aikana tämä oli todella lähellä, mutta loppukauden sulamisen vuoksi se jäi pelkäksi haaveeksi.
Haaveeksi se näytti jäävän myös tällä kaudella, mutta Cassidyn kurssinmuutos on nostanut bostonilaisseuran takaisin pudotuspelikamppailuun.
Tällä hetkellä Bruins majailee Atlantin divisioonan kolmantena, Montreal Canadiensin ja Ottawa Senatorsin perässä. Matkaa viivan huonommalle puolelle on viisi pistettä, joskin niskaan hönkivä New York Islanders on pelannut yhden ottelun vähemmän.
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Karu käänne: avausmaalinsa tehnyt Suomen NHL-lupaus sivuun – nyt puhuu päävalmentaja
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä