Kekäläisen deadline-hankinta nousee arvoon arvaamattomaan – suora vaikutus myös Nutivaaran tilanteeseen

Columbus Blue Jackets on viime aikoina kierrättänyt kolmannessa pakkiparissaan kolmea eri puolustajaa.
Kun Jarmo Kekäläinen hankki pelaajasiirtojen takarajan tuntumassa New Jersey Devilsistä kokeneen Kyle Quinceyn, tiedettiin sen vaikuttavan etenkin nuorten Ryan Murrayn ja Markus Nutivaaran tilanteisiin.
Ja niin on myös tapahtunut. Kyseinen kolmikko on nimittäin taistellut keskenään kahdesta tarjolla olevasta pelipaikasta. Toistaiseksi Nutivaara on jäänyt heistä kaikkein vähäisimmälle vastuulle, sillä hän on pelannut viimeisestä seitsemästä joukkueensa ottelusta neljä, kun taas Murraylle ja Quinceylle otteluita on kertynyt viisi.
Nyt suomalaispuolustajan tilanne muuttuu kuitenkin takaisin ennalleen ja Kekäläisen päätös hankkia Quincey nousee arvoon arvaamattomaan: Murray nimittäin mursi kätensä joukkueensa viime ottelussa blokatessaan laukausta.
Kekäläinen totesi The Columbus Dispatchille, että Murrayn tarkka toipumisaikataulu selviää maanantaina suoritettavien tutkimusten jälkeen, mutta yleisesti ottaen poissaolon pituus vastaavanlaisten loukkaantumisten kohdalla on ollut 4-6 viikkoa.
Viekö loukkaantuminen Vegasiin?
Käytännössä ottaen loukkaantuminen tarkoittaa sitä, että 23-vuotiaan kanadalaispuolustajan, jonka Blue Jackets varasi vuoden 2012 varaustilaisuudessa koko draftin kakkosnimenä, runkosarja on paketissa.
Se puolestaan antaa Quinceylle ja Nutivaaralle oivan mahdollisuuden sinetöidä paikkansa kolmospakkiparissa ja siten pitää Murrayn katsomon puolella myös pudotuspeleissä.
Loppujen lopuksi loukkaantumisella saattaa olla Murraylle todella kauaskantoiset vaikutukset. Mikäli hän nimittäin istuu loppukauden katsomossa, kasvaa mahdollisuus sille, että Kekäläinen jättää tämän ensi kesän laajennusdraftissa suojaamatta.
Blue Jacketsin tilanne on siis se, että puolustajista joko Jack Johnson tai Murray jää suojaamatta ja molemmat ovat luonnollisesti todella houkuttelevia vaihtoehtoja Golden Knightsin GM:nä toimivalle George McPheelle. Yksi vaihtoehto on toki se, että Kekäläinen maksaa Nevadan suuntaan varausvuoroja ”suojatakseen” ylimääräisen pelaajan.
Mikäli Kekäläinen ei ole kuitenkaan valmis lähtemään tälle tielle, on Murrayn jatko huimasta potentiaalistaan, nuoresta iästään ja korkeasta statuksestaan huolimatta uhattuna. Hän ei ole nimittäin missään vaiheessa kyennyt lunastamaan häneen kohdistettuja odotuksia ja nyt siis viime aikoina joutunut ajoittain istumaan katsomon puolella.
Toki yksi vaihtoehto on sekin, että Golden Knights poimii ohiolaisseurasta nuoren hyökkääjän Boone Jennerin, sillä myös hän uhkaa jäädä suojattujen pelaajien ulkopuolelle.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Leijonille uusi vahvistus NHL:stä!
- Colorado löylytti Dallasia – yleisö sekosi täysin Gabriel Landeskogin maalista
- Väite kulisseista: Joonas Korpisalo haluaa ulos Bostonista
- Aleksander Barkovin pelikunnosta iso päivitys
- NHL:n kurinpito asetti Aleksander Barkovin telojan pelikieltoon
- NHL:ssä täysi sirkus päällä – joukkotappelu levisi vaihtopenkille
- Patrik Laineesta kantautui huolestuttava tieto
- Florida-valmentajalta mystinen kommentti Aleksander Barkovin tilasta
- Tre Kronor kasaa hirmujoukkuetta MM-kisoihin – taas kaksi huippuvahvistusta NHL:stä
- Matias Maccelli avautuu – suorat sanat jatkosta Utahissa
- Aleksander Barkovin pelikunnosta iso päivitys
- Matias Maccelli avautuu – suorat sanat jatkosta Utahissa
- Patrik Laineesta kantautui huolestuttava tieto
- Florida-valmentajalta mystinen kommentti Aleksander Barkovin tilasta
- Aleksander Barkov telottiin rajusti NHL:ssä!
- Väite kulisseista: Joonas Korpisalo haluaa ulos Bostonista
- NHL:n kurinpito asetti Aleksander Barkovin telojan pelikieltoon
- Tre Kronor kasaa hirmujoukkuetta MM-kisoihin – taas kaksi huippuvahvistusta NHL:stä
- NHL:ssä täysi sirkus päällä – joukkotappelu levisi vaihtopenkille
- Colorado löylytti Dallasia – yleisö sekosi täysin Gabriel Landeskogin maalista