Canucksin tuore superlupaus itsevarmana – ”Antakaa minun näyttää, sillä se on helpompaa”
Kuva: Getty Images
San Jose Sharks luopui arvokkaasta tulevaisuuden täsmäaseesta, Nikolai Goldobinista, tämän kauden siirtotakarajalla. Hailauma sai nuorukaisesta vastineeksi Jannik Hansenin, joten se on tosissaan mukana mestaruusjahdissa.
Goldobinin potentiaali on tiedetty jo pidempään etenkin täällä Suomen maalla, sillä hän pelasi muutama vuosi takaperin Helsingin IFK:n riveissä.
Pohjois-Amerikassa ura ei ole ottanut vielä tuulta purjeidensa alle sen suhteen, että NHL-ura olisi vielä kunnolla auennut. AHL:ssä jälki on sen sijaan ollut tällä kaudella kovaa. Hän oli kuitenkin tyytyväinen siirrosta, sillä nyt mahdollisuudet taalajäille ovat huomattavasti paremmat.
– Olin yllättynyt siitä, että minut kaupattiin. Kuka sitä toisaalta ikinä tietää mitä tuleman pitää, mutta olin todella tyytyväinen, että minut kaupattiin juuri tänne. Sharksin joukkueeseen on vaikea päästä ja olisin luultavasti pelannut siellä nelosvitjassa, Goldobin avautui The Provincelle.
Itsevarmuutta löytyy
Goldobinin tiedetään olevan hyvä luistelija ja erinomainen pelinrakentaja. Avut ovat siis ennenkaikkea vastustajan kenttäpäädyssä.Syy siihen, miksi häntä ei ole nähty vielä juuri NHL-karkeloissa löytyy puolustamisesta, sillä perinteikkääseen venäläiseen tapaan nuorukainen ei ole kovinkaan vahva omassa kenttäpäädyssä. Tietämättömiä varten The Provincen kiekkotoimittaja Ben Kuzma pyysi Goldobinia kuitenkin kuvailemaan omaa pelaamistaan. Vastaus ei ollut tavallisimmasta päästä. – Sille ei ole olemassa sanoja. Antakaa minun näyttää, sillä se on helpompaa. Goldobin onkin saanut pelata Canucksin riveissä siirtonsa jälkeen kaksi ottelua, joissa nuorukainen on saalistanut tililleen jo yhden maalin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!

- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä