Mitä ihmettä oikein tapahtui, Joe Sakic? – ”Minun ei tarvitse tehdä mitään suuria siirtoja”
Kuva: Getty Images
Okei, Colorado Avalanchen GM:nä toimiva Joe Sakic ei jäänyt täysin laakereilleen lepäämään, sillä hän kauppasi muun muassa Jarome Iginlan Los Angeles Kingsiin ja hankki Montreal Canadiensista Sven Andrighetton Denveriin.
Siltikin Avalanchen piti tarjoilla sirkushuveja kaipaavalle NHL-kansalle kaikista suurimmat nautinnot Gabriel Landeskogin sekä Matt Duchenen kustannuksella.
Molemmat oltiin yhdistetty siirtohuhujen kohteeksi jo pitkän aikaa ja heidän lähtöjään voitiin pitää yhdessä vaiheessa jo käytännössä varmoina. No, kuinkas kaksikon kohdalla kävikään? No ei mitenkään. Ei yhtikäs mitään.
– Minun ei tarvitse tehdä mitään suuria siirtoja. Pidän pelaajistani, vaikka olen aina kertonut, että jos seuran toimia on mahdollista parantaa pitkässä juoksussa, olen valmis harkitsemaan tätä, Sakic kertoi The Scoren mukaan. Iginla sen sijaan sai tahtonsa läpi ja suuntasi Los Angeles Kingsiin. Kauppa oli ymmärrettävä, sillä mies oli kertonut lähtöhaluistaan jo pidemmän aikaa, sillä hänen kohdallaan peliura on pian ohi, eikä hän ole voittanut urallaan vielä Stanley Cupin mestaruutta. – Kyse oli kunnioituksesta. Kunnioitan häntä ihmisenä ja pelaajana. Halusimme antaa hänelle mahdollisuuden päästä loistavaan paikkaan, minne hän halusi itsekin lähteä, Sakic avasi Iginlan kauppaamista.
Mitä Trade Deadlinella tapahtui? Kaikki toteutuneet siirrot löydät TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Utah julkisti ison diilin luottopakkinsa kanssa
- Melkoinen ero rahassa: Columbus ja maalivahti Jet Greaves kaukana toisistaan välimieskäsittelyssä
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- The Athletic: Eeli Tolvasen tilanteesta tuli uusi tieto
- Kapteenilta tylyä tekstiä Mikko Rantasen visiitistä Carolinassa – ”Suoraan sanottuna”

- Connor Bedard allekirjoitti jättidiilin – nousi NHL:n palkkakuninkaiden joukkoon