Connor McDavidin ja Brandon Manningin tarina vihdoin ohi? – Flyers-fanilta kylmä kuitti tilanteeseen (KUVA)
Viime kaudella Connor McDavidin kausi katkesi ikävästi, kun hän ajautui laitaa päin ottelussa Philadelphia Flyersia vastaan. Tilanteessa osallisena ollut Brandon Manning sai välittömästi Oilers-fanien vihat niskaansa.
Joukkueet kohtasivat tällä kaudella jo kertaalleen, jolloin tunteet kuumenivat puolin ja toisin. McDavid kommentoi tuolloin ottelun jälkeen, että hän ei ole nähnyt koskaan yhtä luokatonta käyttäytymistä. Manning oli ottelun aikana kommentoinut McDavidin loukkaantumiseen johtanutta tilannetta.
Yön kierroksella joukkueet kohtasivat ensimmäistä kertaa kyseisten kommenttien jälkeen. Manning oli ottelussa erityisessä tarkkailussa ja sai kokea Oilers-pelaajien vihat niskassaan heti ottelun alusta lähtien.
Ensimmäiseksi Milan Lucic keihästi Manningiä, mutta selvisi tempustaan vain kahden minuutin rangaistuksella. Patrick Maroon sen sijaan haastoi Manningin myöhemmin tappeluun, ottelun toisessa erässä.
Flyers-fanit eivät kuitenkaan jättäneet Manningia ottelussa yksin, sillä eräs Flyers-fani oli teettänyt ottelua varten Flyersin pelipaidan, jossa luki ”Collar McBroken”. Tämä viittaa McDavidin vammaan, sillä hän mursi solisluunsa juuri viime kauden ottelussa, josta kaikki tapahtuneet alkoivat.
Nähtäväksi jää, onko McDavidin ja Manningin tuliset välit vieläkään rauhoittuneet vai jatkuvatko pelaajien piikittelyt myös ensi kaudella, kun joukkueet kohtaavat seuraavan kerran.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Yllätysnimi USA:n olympiajoukkueeseen – nämä NHL-supertähdet ulos
- Nuorten Leijonien MM-kisajoukkue julki – 17-vuotias NHL-superlupaus mukana!
- Elias Pettersson polttaa siltoja Vancouverissa – saippuoopperassa taas uusi käänne
- Entiseltä NHL-hyökkääjältä onnistunut paluu yli neljän vuoden pelitauolta – rustasi nyt uuden sopimuksen
- Jouluvisa: kuinka monta NHL-legendaa muistat?
- Onko tässä NHL-kauden erikoisin ulosajo? ”Tuomarit ovat suurimmat tähdet täällä”
- Podcast: Jesse Puljujärvi muisteli huippukauttaan – tästä syystä yhteispeli McDavidin kanssa toimi
- ESPN: Marc-Andre Fleury valmis palaamaan NHL:ään – mestarisuosikki virittelee siirtojytkyä?
- TSN: Marc-Andre Fleurystä jysähti iso paljastus!
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- Elias Pettersson polttaa siltoja Vancouverissa – saippuoopperassa taas uusi käänne
- ESPN: Marc-Andre Fleury valmis palaamaan NHL:ään – mestarisuosikki virittelee siirtojytkyä?
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Onko tässä NHL-kauden erikoisin ulosajo? ”Tuomarit ovat suurimmat tähdet täällä”
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- Entiseltä NHL-hyökkääjältä onnistunut paluu yli neljän vuoden pelitauolta – rustasi nyt uuden sopimuksen
- Podcast: Jesse Puljujärvi muisteli huippukauttaan – tästä syystä yhteispeli McDavidin kanssa toimi
- Toronto Maple Leafs: valmentajapotkut
- TSN: Marc-Andre Fleurystä jysähti iso paljastus!