Waiver-listalla tapahtuu: Andrew Hammond matkaa AHL:ään, Devin Setoguchin NHL-ura ohi?
Waiver-lista, tai suomalaisittain siirtolista, on lista, jonka tietyn sopimuksen omaavan pelaajan on läpäistä, jotta hän voi siirtyä AHL:ään. Tuolta listalta hänet voi poimia mikä tahansa seura 24 tunnin aikana.
Eilen Ottawa Senators asetti maalivahti Andrew Hammondin waiver-listalle, koska seuran ykkösvahtina toimiva Craig Anderson teki paluun kaukaloon. Paluu sujui hienosti ja Anderson torjui heti nollapelin.
Sattumoisin syntymäpäiväänsä viettänyt Hammond lähetettiin AHL:ään, ja hänen täytyi läpäistä waiver-lista, jotta siirto olisi mahdollinen. Tänään selvisi, että Hammondia ei kukaan poiminut ja näin ollen hänen tiensä vie Senatorsin AHL-joukkueeseen.
Entisen maalitykin NHL-ura lopullisesti ohi?
Devin Setoguchi, joka on parhaalla kaudellaan iskenyt peräti 31 maalia, lähetettiin Los Angeles Kingsin toimesta AHL:ään. Setoguchin pätee samat sanat kuin Hammondiin eli hänen täytyy läpäistä waiver-lista, jotta hän voi siirtyä AHL:ään. Setoguchi siirtyi täksi kaudeksi takaisin NHL:ään vietettyään viime kauden Sveitsin liigassa. Tällä kaudella Setoguchi on iskenyt 45 otteluun 12 (4+8) tehopistettä, joten tehojen valossa kausi ei ole sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. 30-vuotiaan Setoguchin parhaat päivät ovat eittämättä takana, mutta hänestä voi olla vielä apua pudotuspelipaikasta taistelevan joukkueen alempiin ketjuihin.LUE MYÖS:
- Elliotte Friedman: Florida Panthers teki tarjouksen Connor Hellebuyckista
- Vegas Golden Knights avasi rahahanat – Mark Stonelle jättimäinen jatkosopimus
- Sidney Crosby otti kantaa Mike Babcockin NHL-paluuseen – ”Todella hyvä”
- Toimittaja: Nashville jahtaa Carolinan mestaripuolustajaa – hintalappu hirvittää
- Detroitilta kova ratkaisu Dylan Larkinin suhteen!
- Yllätysuutinen! Edmonton-vahti lopettaa pelaajauransa vain 29-vuotiaana
- Edmontonissa raju vastareaktio – jo 24 000 ihmistä haluaa kohuhankinnan ulos: ”En voi tukea tätä joukkuetta”
- Se oli siinä: yli 700 NHL-ottelun veteraani lyö luistimet naulaan – löysi heti uuden työn
- Detroitilta iso ulostulo Dylan Larkinista!
- Carolina kiinnitti yli 400 NHL-ottelun Stanley Cup -mestarin
- Näkökulma: NHL:ssä aukesi yllättäen ovi – Patrik Laine olisi ratkaisu
- Edmontonissa raju vastareaktio – jo 24 000 ihmistä haluaa kohuhankinnan ulos: ”En voi tukea tätä joukkuetta”
- Nyt kuohuu – Edmonton Oilers teki kohuhankinnan!
- Leo Carlsson: suorat sanat jättisopimuksesta – otti kantaa Chris Kreiderin lähtöön
- Carolina kiinnitti yli 400 NHL-ottelun Stanley Cup -mestarin
- 54 NHL-ottelun mies löi rahoiksi – yli 20 miljoonaa kouraan!
- Herkullinen huhu NHL:stä – Jarmo Kekäläinen maalitykin kintereillä!
- Aleksander Barkov kertoo nyt, mitä Patrik Laineelle kuuluu
- Yllätysuutinen! Edmonton-vahti lopettaa pelaajauransa vain 29-vuotiaana
- Detroitille merkittävä uutinen – supertähti kommentoi jatkosuunnitelmiaan