Jere Lehtinen arvostettiin korkealle kahden suunnan laitahyökkääjistä – ”Kyky pelata molemmissa päissä kaukaloa”
Kuva: Getty Images
Dallas Stars ilmoitti lauantaina, että ensi kauden aikana se aikoo jäädyttää Jere Lehtisen pelinumeron 26. Kunnianosoitus on hieno, sillä Lehtinen pelasi koko uransa Starsin organisaatiossa.
The Hockey News listasi Lehtisen esimerkin johdosta viisi parasta kahden suunnan laitahyökkääjää, ja Stanley Cupin voittanut suomalainen rankattiin peräti toiseksi.
Lehtisen edellä sivusto rankkaa ainoastaan viisinkertaisen Stanley Cup -voittajan ja nelinkertaisen Selke Trophyn -voittajan Bob Gaineyn.
Gainey toimi pelaajauransa jälkeen myös sattumoisin Starsin GM:nä vuosina 1995-2003, joten hän pääsi myös läheltä seuraamaan, kuinka Lehtinen pokkasi Selke Trophyn kolme kertaa.
Kahden suunnan pelaajien aatelia
Lehtinen aloitti NHL-uransa vuonna 1995, mutta ei tehopisteiden valossa vielä noussut suurempiin otsikoihin. Hänen kahdensuunnan pelaamisensa oli kuitenkin vaikuttavaa ja se palkittiin ensimmäisen kerran kauden 1996-1997 päätteeksi, kun hän oli Selke Trophyn äänestyksessä kolmas, heti Michael Pecan ja Peter Forsbergin jälkeen. Seuraavalla kaudella Lehtinen nousi viimeistään yhdeksi parhaimmista kahden suunnan pelaajista NHL:ssä, sillä hän pokkasi kauden päätteksi ensimmäisen Selke Trophynsa. Seuraavana vuonna Lehtinen uusi palkintonsa, ja kausi päättyi samalla Stanley Cupin voittoon. The Hockey News kuvaa artikkelissaan Lehtistä hyvin osuvasti: ”Hän näytti nopeasti hänen kykynsä pelata molemmissa päissä kaukaloa ollen korvaamaton lisä.” Jotta myös jokainen suomalaisfani ymmärtäisi Lehtisen merkityksen Starsin organisaatioille ja seuran faneille, alla oleva video näyttää sen. Lehtinen oli seuraamassa Starsin ottelua hieman sen jälkeen, kun hän oli ilmoittanut lopettavansa pelaajauransa.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”

- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!