Brad Marchand on saatettava vastuuseen järjettömistä tempuistaan ennen kuin jollekin käy oikeasti huonosti.

Jääkiekon World Cupissa nähtiin ensimmäiset merkit siitä, mitä Brad Marchand pystyy olla parhaimmillaan pelaajana.

Hän paukutti sekä maaleja että pisteitä kuin liukuhihnalta ja se sama moodi on siirtynyt myös käynnissä olevaan NHL-kauteen. Siitä kertovat esimerkiksi kanadalaislaiturin tehopistelukemat, sillä kauden ensimmäiset 54 ottelua ovat tuottaneet erinomaiset tehot 23+30.

Yksi oleellinen ero Marchandissa kuitenkin on, mitä tulee Kanadan maajoukkuepaidassa ja Bruins-paidassa pelaamiseen: NHL-jäillä hän tekee ihan mitä haluaa, eikä kukaan puutu siihen.

Valitettavasti se ei ole kuitenkaan positiivinen asia kenenkään kannalta.

Hän on nimittäin asettanut pelkästään viimeisen viikon aikana kaksi pelaajaa, Detroit Red Wingsin Niklas Kronwallin ja Tampa Bay Lightningin Anton Strålmanin, melkoisen loukkaantumisuhan alle.

Marchand nimittäin kampitti molemmat, vieläpä jalallaan, todella vaarallisesti takaapäin.

Sama vanha vitsi, taas

NHL:n kurinpitoelimestä onkin tullut se sama vanha vitsi, mitä se oli aikana ennen Brendan Shanahania. Tuolloin vastaavia temppuja katsottiin läpi sormien ja Shanahanin jälkeen tilanne on muuttunut tismalleen samaksi.

Onkin täysin pöyristyttävää, että Marchandille määrättiin Kronwallin ”leikkaamisesta” naurettavat 10 000 dollarin sakot, jotka eivät tunnu missään, mutta ei pelikieltoa.

Vielä käsittämättömämpää on kuitenkin se, että NHL:n kurinpitoelin ei nähnyt Strålmaniin kohdistettua tempausta tahallisena – jokainenhan nyt näkee valovuosien päähän, mitä Marchand tilanteessa teki ja ennen kaikkea mitä hän tilanteessa haki.

Ja, jos Marchand ei tilanteessa Strålmania nähnyt, niin siinä kohtaa on syytä olla vieläkin enemmän huolissaan, määrätä kyseinen ”herrasmies” mitä pikimmiten näkötestiin ja sen jälkeen pohtia, että voiko häntä enää päästää kaukaloon.

Marchand ei siis pelkästään tuhoa omaa mainettaan näillä tempuilla, vaan sen lisäksi myös NHL tekee itsestään todella typerän näköisen ulkopuolisten silmään.

Oikeastaan tässä kohtaa haluankin heittää ilmoille kysymyksen: Mitä sitten, kun joku oikeasti loukkaantuu tällaisessa tilanteessa? Taitaa Marchand päästä taas kuin rotta veräjästä.

Normaalisti sitä tuntee hyvien pelaajien kohdalla sääliä, kun he pilaavat oman maineensa hölmöilyillään.

Marchandin kohdalla ei.

Marchand-Kronwall-tapaus:

Tim and Friends

@timandfriends
Brad Marchand will NOT be suspended for his dangerous trip on Niklas Kronwall but will be fined 10K. Thoughts?

Marchand-Strålman-tapaus:

SB Nation NHL

@SBNation_NHL
Brad Marchand reportedly won't face NHL discipline for tripping Anton Stralman last night. (per @FriedgeHNIC) sbnation.com/lookit/2017/1/…