Varaustilaisuuden ykkösnimi säilyi ennallaan – Juuso Välimäki listan kärjessä
Kuva: Getty Images
NHL:n varaustilaisuus järjestetään tulevana kesänä Chicagon United Centerissä, ja jos tilanteessa ei nähdä suuria mullistuksia, tullaan kanadalainen Nolan Patrick varaamaan tilaisuuden ensimmäisenä pelaajana. Hänet nimittäin sijoitettiin ykköseksi NHL:n puolenvälin rankkauksessa.
Sveitsiläinen Nico Hischier tulee takuuvarmasti antamaan kaikkensa, jotta hän pystyisi haastamaan Patrickin, mutta ollaanpa hetki rehellisiä: Patrick on pohjoisamerikkalainen sentteri, kun taasen Hischier tulee Sveitsistä. Tosin myös hän kiekkoilee tällä hetkellä Kanadan juniorisarja QMJHL:ssä.
Patrickin tilannetta toki haittaa pitkäaikainen loukkaantuminen, minkä johdosta hän joutui jättämään esimerkiksi nuorten MM-kisat välistä, mutta se ei vielä kykyjenetsijöiden maailmaa ole kaatanut.
– On valitettavaa, että hän on menettänyt niin paljon aikaa kaukaloista, mutta se oli tarvittavaa, jotta hän pystyi palaamaan kentille sataprosenttisessa kunnossa. NHL:n kykyjenetsijät tuntevat nuorukaisen hyvin viimeisen kolmen vuoden takaa, ja hänen pelinsä sen kuin kehittyy, NHL:n kykyjenetsijätoimiston johtaja Dan Marr kertoi NHL:n verkkosivujen mukaan.
Suomalaista väriä listan kärjessä
Koko varaustilaisuuden 9. nimeksi on povattu suomalaispuolustaja Juuso Välimäkeä, joka kiekkoilee tällä hetkellä WHL:ssä. Hän on samalla korkeimmalle rankattu puolustaja, joka pelaa tällä kaudella Pohjois-Amerikan kaukaloissa. Välimäen perässä on taasen Alberta Junior Hockey Leaguessa kiekkoileva Cale Makar, joka tulee haastamaan Välimäen varaustilaisuudessa. – Välimäki ja Makar ovat todella dynaamisia ja taitavia eliittitason puolustajia, jotka voivat pelata nopeudella, räjähtävyydellä ja hyvällä silmällä, Marr kertoi.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan