NHL:n varaustilaisuus järjestetään tulevana kesänä Chicagon United Centerissä, ja jos tilanteessa ei nähdä suuria mullistuksia, tullaan kanadalainen Nolan Patrick varaamaan tilaisuuden ensimmäisenä pelaajana. Hänet nimittäin sijoitettiin ykköseksi NHL:n puolenvälin rankkauksessa. Sveitsiläinen Nico Hischier tulee takuuvarmasti antamaan kaikkensa, jotta hän pystyisi haastamaan Patrickin, mutta ollaanpa hetki rehellisiä: Patrick on pohjoisamerikkalainen sentteri, kun taasen Hischier tulee Sveitsistä. Tosin myös hän kiekkoilee tällä hetkellä Kanadan juniorisarja QMJHL:ssä. Patrickin tilannetta toki haittaa pitkäaikainen loukkaantuminen, minkä johdosta hän joutui jättämään esimerkiksi nuorten MM-kisat välistä, mutta se ei vielä kykyjenetsijöiden maailmaa ole kaatanut. – On valitettavaa, että hän on menettänyt niin paljon aikaa kaukaloista, mutta se oli tarvittavaa, jotta hän pystyi palaamaan kentille sataprosenttisessa kunnossa. NHL:n kykyjenetsijät tuntevat nuorukaisen hyvin viimeisen kolmen vuoden takaa, ja hänen pelinsä sen kuin kehittyy, NHL:n kykyjenetsijätoimiston johtaja Dan Marr kertoi NHL:n verkkosivujen mukaan.

Suomalaista väriä listan kärjessä

Koko varaustilaisuuden 9. nimeksi on povattu suomalaispuolustaja Juuso Välimäkeä, joka kiekkoilee tällä hetkellä WHL:ssä. Hän on samalla korkeimmalle rankattu puolustaja, joka pelaa tällä kaudella Pohjois-Amerikan kaukaloissa. Välimäen perässä on taasen Alberta Junior Hockey Leaguessa kiekkoileva Cale Makar, joka tulee haastamaan Välimäen varaustilaisuudessa. – Välimäki ja Makar ovat todella dynaamisia ja taitavia eliittitason puolustajia, jotka voivat pelata nopeudella, räjähtävyydellä ja hyvällä silmällä, Marr kertoi.

LUE MYÖS: