NHL:ssä on jaettu jälleen kunniaa viikon parhaille pelaajille. Tällä kertaa viikon ensimmäisen tähden vei nimiinsä ansaitusti Auston Matthews, joka on löytänyt hankalan alkukauden jälkeen todellisen huippuvireen.

Matthews iski menneellä viikolla kolmeen otteluun todella komeat neljä maalia ja yhteensä kuusi tehopistettä. Hän teki jokaisessa pelaamassaan ottelussa kaksi pistettä. Kaiken lisäksi nuorukaisen edustama Toronto Maple Leafs voitti viikon jokaisen kamppailunsa.

Viikon toiseksi tähdeksi valitusta Chris Kreiderista ei juuri mediassa hölisty, mutta todellisuudessa hän ei juuri jäänyt Matthewsin saldosta. Myös Kreider pelasi viikon aikana kolme ottelua, joissa hän iski samaisen maalimäärän, kuin Matthews.

Ainoa erottava tekijä oli kuitenkin se, että Kreider ei saalistanut tililleen kuin yhden syöttöpisteen.

Hyljitty ex-tähtivahti mukana

Pittsburgh Penguinsin Marc-Andre Fleuryn viime kaudet eivät ole olleet helpoimmasta päästä, mikä kulminoitui erityisesti viime kevääseen, kun hän tippui loukkaantumisen vuoksi joukkueen kakkosvahdiksi.

Nyt mies on saanut kuitenkin tekemiseensä jälleen tasaisuutta, mikä näkyi loisteliaasti etenkin viime viikolla.

Fleury pelasi nimittäin viikon aikana kolme ottelua, joista Penguins voitti jokaisen. Miehen tilastot kamppailuista olivat 93,9/2.13, joten tämänkin suhteen kaikki meni nappiin. Jotakin Fleuryn otteista kertoo se, että hän otti viikon aikana 77 torjuntaa 82 laukauksesta.

Vaikka Fleuryn kuluvakaan kausi ei ole ollut missään nimessä erinomainen, voi Penguins ainoastaan toivoa hänen onnistumistaan. Tämä johtuu yksinomaan siitä, että seuran toinen maalivahti, Matt Murray, loukkasi itsensä juuri viime viikolla.