Pieni jenkkihyökkääjä dominoi Blue Jacketsin hyökkäystä – saa vihdoin tunnustusta
Kuva: Getty Images
Columbus Blue Jackets
on voittanut jo 13 ottelua putkeen ja johtaa liigaa suvereenein ottein. Iso syy tähän on se, että joukkueen lukuisat potentiaalia omaavat pelaajat ovat alkaneet nostaa tasoaan niille lukemille, joita heiltä on jo parin vuoden ajan odotettu.
Yksi näistä pelaajista on sinitakkien kärkilaituriksi noussut Cam Atkinson. Pienikokoinen – vain 173-senttinen – hyökkääjä teki jo viime kaudella 81 otteluun 53 (27+26) tehopistettä, mikä riitti tuolloin joukkueen sisäisen pistepörssin kärkisijaan yhdessä Brandon Saadin kanssa. Tuolloin, joukkueen surkean pelaamisen johdosta, miestä ei kuitenkaan noteerattu lähes lainkaan.
Uusi tähti
Tällä kaudella Atkinson onkin räjäyttänyt pankin siten, että myös muu NHL-maailma on alkanut huomata pienen jenkkihyökkääjän taidot. Pienikokoinen hyökkääjä omaa loistavan peliälyn ja on varsin oivaltava ratkaisuissaan. Lisäksi Atkinsonin kokoiselle pelaajalle nopeus on elinehto ja sekä hänen kätensä että jalkansa tikkaavat jäätävällä nopeudella. Tällä kaudella pelaamiinsa 33 otteluun Atkinson on tehnyt 35 (15+20) tehopistettä ja johtaa Blue Jacketsin sisäistä pistepörssiä ja on lisäksi koko liigan pistepörssissä kuudentena. Hänen ottelukohtainen pistekeskiarvonsa 1.06 on liigan viidenneksi kovin. Pisteidensä ohella Atkinson osaa pelata myös omaan päähänsä, sillä runsaas yv-ajan lisäksi hän pelaa myös joukkueen kakkosalivoimassa isoja minuutteja.LUE MYÖS:
- Ottawa-tähdeltä suorat sanat Brady Tkachukin lähdöstä: ”Valehtelisin, jos sanoisin…”
- Patrik Laineelle esitettiin yllättävä paluuidea – suomalaisen nimi nousi jälleen esiin NHL:ssä
- Nyt selvisi, missä loput NHL-ottelut näytetään
- NHL:n televisiointi 2026-27: Viaplay, Disney+ ja MTV
- Ilja Samsonov: yllätyspaluu NHL:ään!
- Carolina Hurricanes kävi pelaajamarkkinoilla – uusi puolustaja haaviin
- Toimittaja paljasti: Sopimukseton Detroit-tähti päätyy poikkeukselliseen ratkaisuun
- Yli 50 miljoonaa dollaria – Bostonin nuori lupaus löi rahoiksi toden teolla!
- IL: NHL:n televisiointi Suomessa muuttuu – oikeudet useille eri toimijoille
- Daily FaceOff: NY Rangers voi viedä Liiga-seuran ykköstähden!
- Artturi Lehkonen matkalla jättisopimukseen – vuosipalkkaan povataan hurjaa korotusta
- Kasperi Kapaselle avautumassa jättirooli supertähden rinnalla – ”Uskomaton kemia”
- IL: NHL:n televisiointi Suomessa muuttuu – oikeudet useille eri toimijoille
- Daily FaceOff: NY Rangers voi viedä Liiga-seuran ykköstähden!
- Carolina Hurricanes kävi pelaajamarkkinoilla – uusi puolustaja haaviin
- Toimittaja paljasti: Sopimukseton Detroit-tähti päätyy poikkeukselliseen ratkaisuun
- Päävalmentaja katuu suoria puheitaan Matvei Mitshkovista: ”Opin läksyni”
- Yli 50 miljoonaa dollaria – Bostonin nuori lupaus löi rahoiksi toden teolla!
- Ilja Samsonov: yllätyspaluu NHL:ään!