Junnuliigan ottelussa jää tulvi… teddykarhuista?

Urheilu pitää sisällään hienoja ja mitä erikoisimpia perinteitä lajista riippuen. Jääkiekko ei ole tässä suhteessa poikkeus.
Varsinkin Pohjois-Amerikkaan on pesitynyt varsin eriskummallisia perinteitä ja useat niistä pitävät sisällään jotakin jäälle heitettävää. Viime yönä WHL-junioriliigassa pelaava Calgary Hitmen toteutti nimenomaan perinteeksi nousseen tapahtuman.
Calgary Flamesin kotihallissa Scotiabank Saddledomessa pelatussa junnuliigan ottelussa heiteltiin nimittäin tuhansittain teddykarhuja jäälle. Tuhansittain on jopa vähättelevää, sillä tarkka lukema jäälle heitetyistä nalleista on 23 924 kappaletta.
Otteluun oli tullut paikan päälle 17 601 fania nalleineen ja kaikki lelut menevät hyväntekeväisyyteen. Nallejen tulva ottelussa alkoi, kun joukkueen kapteeni Michael Zipp teki maalin, kun ensimmäistä erää oli jäljellä 12 sekuntia.
Perinteen alettua kaudella 1995-96, kerran kaudessa järjestetyssä tapahtumassa nalleja on satanut jäälle yhteensä 299 419 kappaletta. Melkoista meninkiä.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Carter Hart tekemässä NHL-sopimuksen!
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue