John Tortorella saanut joukkueensa hyvään lentoon – ”En tiedä onko meillä ykkösketjua”
Kun Columbus Blue Jackets ilmoitti reilu vuosi sitten, että seuran uusi päävalmentaja on John Tortorella, monet eivät halunneet uskoa sitä todeksi. Tortorella on tunnettu vanhan koulukunnan valmentajana, joka kertoo asiat niin kuin ne ovat. Hänen käyränsä on kuitenkin ollut jo pidemmän aikaa laskussa.
Blue Jacketsin viime kausi oli pettymys, mutta tämän kauden alku on ollut täysin päinvastainen. Seura on tällä hetkellä oman divisioonansa viidentenä, vain kahden pisteen päässä pudotuspeleihin oikeuttavasta paikasta.
Joukkueen maalinteko on toiminut, sillä se on koko NHL:n toisena, kun lasketaan tehdyt maalit ottelua kohti. Vain New York Rangers on tehnyt sinitakkeja enemmän maaleja samaisen tilaston mukaan. Blue Jacketsin ylivoimapeli on myös NHL:n parasta, prosentin ollessa 30,8.
Joukkueelta löytyy leveyttä
Joukkueen hyökkäyksessä on hieman yllättäen löytynyt todella paljon leveyttä, sillä esimerkiksi pääosin nelosketjussa viilettänyt Sam Gagner jakaa seuran sisäisen maalipörssin kärkipaikkaa. Tosin hänen kuudesta maalista kaksi on tullut ylivoimalla. – Peli on hieman muuttunut. Myös nelosketjun pelaajien täytyy osata pelata, Tortorella totesi The Columbus Dispatch-lehdelle. Tortorellan mukaan heillä ei ole selvää ykkösketjua ja hän luottaa vahvasti siihen, että neljän ketjun peluutus on kannattavaa. – Alexander Wennbergin ketju on luultavasti meidän taitavin ketjumme, mutta en tiedä onko meillä edes ykkösketjua, Tortorella kertasi lehdelle. – Luulen, että olemme hyvä sekoitus joukkueena, ja se on antanut minulle mahdollisuuden pelata neljällä ketjulla enemmän kuin koskaan urani aikana.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kanadan tähtipuolustaja loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti surkea uutinen
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Raju takaisku: Mikko Rantasen loukkaantumisesta uutta tietoa – huilia edessä
- Paul Maurice otti kantaa Leijonat-huhuihin – ”Joku sekoitti minut”
- Nathan MacKinnonin reaktio palkintojenjaossa naurattaa – ”Karma iski”
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- NHL-superlupaukselle karu takaisku – kausi ohi
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Auston Matthewsille esitettiin kiusallinen kysymys, Quinn Hughes nappasi mikrofonin – ”Siitä median pitäisi puhua!”
- Brady Tkachuk ei peitellyt vihaansa – suorat sanat Kanadasta
- Florida Panthersille huippu-uutisia: Kolme pitkäaikaispotilasta palaamassa kaukaloon
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- Maple Leafs onnitteli Auston Matthewsia – fanit raivoissaan: ”En halua nähdä”
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- Sidney Crosby astui median eteen – kertoi tilanteestaan
- Jack Hughes paljasti: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Nathan MacKinnon veti tyhjästä maalista ohi – ”Olen vain niin surullinen”
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen
- Loukkaantuneesta Sidney Crosbysta iso paljastus – Josh Morrissey koki kovan kohtalon