Blackhawks jatkoi komeaa voittoputkeaan – Artemi Panarin Gordie Howe -hattutemppuun (VIDEO)
Kuva: Getty Images
Chicago Blackhawksin ja St. Louis Bluesin viime yön ottelusta ei tapahtumia puuttunut. Toki maalien kanssa ei mässäilty, sillä Blackhawks voitti kamppailun lopulta jatkoajan jälkeen lukemin 2-1.
Maalinteon aloitti ottelun toisessa erässä slovakkihyökkääjä Marian Hossa, joka on edennyt tällä kaudella jo muutamaankin eri merkkipaaluun.
Bluesin tasoitus näki päivänvalonsa vain noin kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, kun puolustaja Alex Pietrangelo laukoi kiekon maaliin siniviivan tuntumasta.
Nuottipaitojen iloa ei kestänyt kuitenkaan kauaa, sillä Artemi Panarin löi Blackhawksin voittoon, kun jatkoaikaa oli ehditty pelaamaan ainoastaan 25 sekuntia.
Gordie Howen jalanjäljissä
Ottelun ylivoimaisesti mielenkiintoisin, tai vähintäänkin mieleenpainuvin, tilanne nähtiin kamppailun kolmannen erän 14 peliminuutin kohdalla. Tuolloin kaksi epätodennäköistä hanskaajaa, Artemi Panarin ja Scottie Upshall, päättivät tiputtaa rukkasensa ja kaksikko alkoi mäiskimään toisiaan nyrkeillä. Olit jääkiekkotappeluista sitten mitä mieltä tahansa, niin hetki oli mieleenpainuva, sillä kumpaistakaan pelaajaa ei normaalisti nähdä tappeluissa. Kyseisen tanssin vuoksi Panarin pääsi ottelussa myös mielenkiintoiseen saavutukseen, Gordie Howe -hattutemppuun. Tämä vaatii pelaajalta maalin, syöttöpisteen sekä tappelun. https://www.youtube.com/watch?v=ecJDiVI2oQ4LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!

- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä