Detroit Red Wingsille kauden avausvoitto – puolustaja iski hattutempun
Detroit Red Wingsin aikakausi ilman Pavel Datsyukia lähti liikkeelle surullisesti, sillä se otti sesongin kahdesta ensimmäisestä kamppailusta pyöreät nolla pistettä.
Kauden kolmannessa ottelussa nähtiin kuitenkin täyskäännös, sillä punasiivet onnistui kaatamaan Ottawa Senatorsin murskaavasti 5-1. Tämä siitäkin huolimatta, että se hävisi kamppailun laukaukset lukemin 32-25.
Yön kamppailussa nähtiin harvinainen temppu, sillä Red Wingsin takalinjoilla toista kauttaan luutiva Mike Green osui maalitolppien väliin jopa kolmeen eri otteeseen. Tuttavallisemmin sanottuna Green iski ottelussa siis hattutempun.
Muutoinkaan Red Wingsin maalit eivät tulleet kovinkaan laajalta rintamalta, sillä joukkueen kaksi muuta osumaa olivat hyökkääjä Darren Helmin käsialaa. Joukkueen kolmas tehomies oli Thomas Vanek, joka keräsi tililleen kolme syöttöpistettä.
”Oli hauskaa”
Vaikka Green oli aikanaan todellinen tehopuolustaja, ei hän ole koskaan urallaan tehnyt hattutemppua. Ja vielä tarkennuksena: ei koskaan. Ei edes aikana ennen NHL:ää.
Se oli myös ensimmäinen hattutemppu Red Wings -puolustajalta sitten joulukuun 2010, jolloin legendaarinen Nicklas Lidström keräsi tililleen kolme maalia.
– En ole tehnyt hattutemppua koskaan. En millään sarjatasolla. Joten tänään minulla oli kaukalossa todella hauskaa, Green kertoi ottelun jälkeen NHL.com:lle.
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Karu käänne: avausmaalinsa tehnyt Suomen NHL-lupaus sivuun – nyt puhuu päävalmentaja
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Nikita Kutsherovilta suoraa puhetta – tästä syystä hän jätti siirtopyynnön!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- Florida Panthers: huippu-uutinen!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Connor McDavidilta mieletön temppu – Wayne Gretzkyn 40 vuotta vanha ennätys uusiksi
- NHL:ssä jysähti iso pelaajakauppa – Shane Wright vaihtaa seuraa
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Nikita Kutsherovilta suoraa puhetta – tästä syystä hän jätti siirtopyynnön!
- Karu käänne: avausmaalinsa tehnyt Suomen NHL-lupaus sivuun – nyt puhuu päävalmentaja
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!