Tampa Bay Lightning jäädyttää seurahistoriansa ensimmäisen pelinumeron
Kuva: Getty Images
Tampa Bay Lightning tekee historiaa 13. tammikuuta 2017. Tuolloin salamapaidat kohtaa Columbus Blue Jacketsin, ja ennen ottelua nähdään jotakin sellaista, mitä yksikään kiekkofani ei halua menettää: Martin St. Louisin numero 26 nousee nimittäin tuolloin Amalie Arenan kattoon.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Lightning jäädyttää jonkin entisen pelaajansa numeron. St. Louisille kunnia on valtaisa, sillä seuran riveissä on kiekkoillut aikanaan muun muassa myös entinen ykkösvaraus, Vincent Lecavalier.
St. Louis pelasi Tampassa vuosien 2000-2014 välisenä aikana 972 runkosarjaottelua. Näissä pikkuväkkärä laituri teki 365 maalia ja yhteensä 953 tehopistettä. Varaamattomana pelaajana NHL:ään vuonna 1998 tullut St. Louis on edustanut taalakaukaloissa myös Calgary Flamesia sekä New York Rangersia.
Nykyisin 41-vuotias St. Louis lopetti komean peliuransa toissa kauden päätteeksi. Hänen viimeisin sesonkinsa lajin parissa kului New Yorkissa, Rangersin riveissä.
Mies voitti urallaan NHL:n pistepörssin kahteen otteeseen (2003-04, 2012-13) ja hänet valittiin liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi kauden 2003-04 jälkeen. St. Louis juhli samaisella kaudella myös Stanley Cupin mestaruutta, joten kyseessä oli miehen kannalta todellinen tuhkimotarina.
St. Louis valittiin NHL:n herrasmiespelaajaksi kolmeen eri otteeseen, vuosina 2010, 2011 ja 2013. Kansainvälisellä tasolla ex-tähti voitti muun muassa olympiakultaa Sotshista 2014.
Kanadalainen teki kaikki komeat temppunsa ollen NHL-kaukaloihin ”aivan liian pieni”. Miehellä oli nimittäin mittaa ainoastaan 173 senttiä. St. Louis onkin elävä todiste siitä, että lajitaidot ja puhdas intohimo jääkiekkoa kohtaan ovat niitä tekijöitä, joilla on kaikista eniten merkitystä henkilökohtaisen menestyksen suhteen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Matias Maccelli löysi uuden NHL-seuran – vuosipalkkaan tuntuva pudotus
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Nico Hischier ja Ivan Demidov löivät rahoiksi – jättisopimukset kouraan!
- Erik Haula löysi uuden NHL-seuran – kahden vuoden sopimus
- Eetu Luostarinen jatkaa Floridassa – rahakas jatkosopimus!
- Rasmus Andersson: jättisopimus
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Tässä NHL:n uusi puolustajien palkkakuningas? Chicago kiinnittämässä Bowen Byramin jättidiilillä
- Sportsnet: Erik Haulaa viedään uuteen NHL-seuraan!
- Dallas Stars hylkäsi suomalaistaiturin – NHL-ura vaakalaudalla
- Florida jysäytti kaupan NHL:ssä: maalivahtiosasto muuttuu täysin
- Jesperi Kotkaniemi: nyt tapahtui yllätyskäänne!
- Patrik Laine: täysin uusi siirtoskenaario!
- Hurja paljastus: Jarmo Kekäläinen oli hankkimassa Connor Hellebuyckia – suomalaisen sisältänyt kauppa kaatui viime hetkellä
- Minnesota Wildilta raju ratkaisu – kaksi 1000 NHL-pelin tehomiestä pihalle
- Matias Maccelli ulos – Toronto teki rajun ratkaisun
- Jättitreidi: Tässä on Florida Panthersin uusi tähtimaalivahti
- Jarmo Kekäläinen laittaa rahaa palamaan – syvyyshyökkääjälle 17,5 miljoonan sopimus
- TSN: Eetu Luostarisen jättiratkaisu voi tulla jo lähipäivinä