Haastattelussa Daniel Alfredsson

Yksi NHL:n kohutuimmista siirroista kesällä oli ruotsalaishyökkääjän Daniel Alfredssonin lähtö Ottawa Senatorsista Detroit Red Wingsiin.
Alfredsson ei päässyt yhteisymmärrykseen jatkosta Senatorsin kanssa ja edessä oli uudenlainen reissu.
Kokenut ruotsalaishyökkääjä vieraili Toronton reissulla NHLSuomi.com-sivuston haastattelussa.
Minkä takia päätit vaihtaa joukkuetta ja kaupunkia tässä vaiheessa uraasi?
– Päätin kokeilla jotain uutta. Viimeisten parin vuoden aikana en ollut varma, että pelaisinko vielä seuraavana kautena. Ja kun tällainen tilaisuus tuli eteeni, niin ajattelin, että se voisi olla todella hauskaa ja olisi samalla haastavaa koittaa joitain muuta.
Useampi joukkue oli kiinnostunut palkkaamaan sinut. Miksi Detroit?
– Siinä oli muutama syy. Ensinnäkin tykkäsin Detroitin pelityylistä, koska Red Wings on joukkue, jonka pelityyli perustuu kiekolliseen pelaamiseen. Sen lisäksi sen piti sopia perheelle, koska minulla on neljä lasta. Keskustelin paljon Red Wingsissä pelaavien ruotsalaisten kanssa, ja se mitä he kertoivat Detroitin esikaupungista, kouluista ja etenkin koulujen urheiluohjelmista, muistutti paljon siitä, mihin olimme tottuneet Kanadassa. Ne olivat suurimmat syyt.
Kuinka tyytyväinen olet ollut omaan pelaamiseesi toistaiseksi?
– Se on ollut ihan ok-tasoa. Mielestäni pelaaminen on parantunut sitä mukaa, mitä pidemmälle kausi on edennyt. Alussa oli tietenkin iso muutos kaiken suhteen, mutta nyt tunnen oloni hyväksi, mukavaksi ja pystyn keskittymään oikeisiin asioihin sekä kaukalossa että kaukalon ulkopuolella. Tässä vaiheessa uraa ei koskaan tiedä, milloin loppu tulee, joten yritän nauttia joka hetkestä.
Winter Classic Maple Leafsiä vastaan on nurkan takana. Kuinka paljon odotat pelaamista yli 100000 katsojan edessä?
– Uskon, että se koko tapahtuma tulee olemaan ilmiömäinen. Minä vaan toivon, että ilma olisi suotuisa, jää olisi hyvä, eikä sataisi vettä. Jos on hyvä ilma, niin ei ole mitään parempaa kuin luistella ulkoilmassa. Ja pelaaminen on todellinen makupala. Odotan sitä suurella innolla.
Muistatko, missä ja milloin pelasit viimeksi ulkona?
– Olin varmaankin 10-12-vuotias. Pelasin ensimmäiset 4-5 vuotta hokia ulkojäällä. Minulla on paljon hyviä muistoja niiltä ajoilta, kun jouduimme lapiomaan lumet ensin pois ennen treenejä. Se on asia, mikä pysyy mielessäsi. Edelleen kun menen lasteni kanssa pelaamaan ulkojäälle, niin se tuo edelleen hymyn huuleen.
Miten fanit ovat ottaneet koko tapahtuman vastaan Detroitissa?
– He ovat innoissaan! Se on varmasti huikea tapahtuma. Detroitissa pitkät on perinteet tapahtumien järjestämisessä ja siellä osataan homma. Mutta kyseessä ei ole ainoastaan meidän peli, vaan siellä pelataan myös veteraanien peli ja paljon juhlintaa. Kaikki ovat tohkeissaan ja uskon, että kaikille on tulossa hauska tapahtuma.
Kuinka paljon olet nauttinut peleistä Leafsiä vastaan vuosien saatossa?
– Olen aina nauttinut pelaamisesta Torontossa ja etenkin lauantaisin, jolloin peli näytetään Hockey Night In Canada -ohjelmassa. Kun aloitin NHL:ssä, niin minulla ei ollut mitään tajua siitä kuinka merkittävä asia sillä on kanadalaiselle jääkiekolle ja kulttuurille. Se on aina spesiaalia, sillä täällä on aina hyvä ilmapiiri ja fanit ovat patrioottisia, kannustavat omiaan ja buuavat vastustajalle. Ne ovat aina hauskoja pelejä.
HBO tuottaa TV-ohjelman 24/7 talviklassikosta. Mitä lapsesi tykkäsivät siitä?
– Luulen, että he pitivät siitä. He näkivät sen IPadin kautta, mutta en ole varma, ymmärsivätkö he, että olin ja olimme telkkarissa.
Onko ohjelma ollut häiriötekijä pelaajien keskuudessa?
– Ei suoranaisesti häiriötekijä, mutta se oli ehdottomasti jotain uutta, mihin emme olleet tottuneet, koska kamera seuraa sinua joka puolelle. Siinä meni jonkun aikaa, että siihen tottui. Mutta sen jälkeen kun siihen tottui, niin se ei ollut enää ongelma. Minä olen sitä mieltä, että se on hyväksi lajille, sillä se on hyvä tapa näyttää faneille, mitä pukukopissa tapahtuu. HBO tekee tosi hienoa työtä ja he jättävät meidän taikauskomme rauhaan.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Edmonton Oilers jysäyttämässä treidin – Kärkivarauksella lupa neuvotella siirrosta
- Calgary Flames sai surkeita uutisia – ykkösvahti sivuun tositoimista
- Jymypaukku! Ilja Kovaltshuk, 40, tekee paluun kaukaloihin
- Jesse Puljujärven tähtäin NHL:ssä – Ismo Lehkoselta eriävä mielipide: ”Itse toivoisin, että…”
- Kiekkoraamattu tiputti herkullisen spekulaation Patrik Laineesta
- Andrei Vasilevski palautti kunniansa – pieru varasti huomion median edessä
- The Athletic: Carolina hankkii suomalaisen NHL-pelaajan vaihtokaupassa
- NHL:n palkkakattoon odotetaan huimaa nousua ensi kaudelle
- Onko tässä NHL:n siirtomarkkinoiden kuumin nimi? ”Monet seurat tulevat…”
- Washington Capitals teki rajun ratkaisun 8 miljoonan dollarin tähtensä suhteen!
- Miro Heiskaselle viimein apuja? Lähde: Dallas Stars tehopuolustajan kintereillä
- Columbuksen tähtipelaajat ottivat yhteen harjoituksissa
- Juoniiko Columbus vaihtokauppoja Edmontonin kanssa? ”Voisi tarvita maisemanvaihdosta”
- NHL:ssä erikoinen tilanne: Andrei Vasilevski kieltäytyi tottelemasta valmentajan käskyä
- Patrick Kanen ketju selvillä – tässä vitjassa supertähti debytoi Detroit-paidassa
- Lähde: Corey Perrylle löytymässä uusi seura NHL:stä
- Lähde: Toronto valmisteli kaksi huippupuolustajaa sisältävää tuplatreidiä – tähän kaupat kariutuivat
- Pillit pussiin? Buffalo Sabresille karmea takaisku
- The Athletic: Carolina hankkii suomalaisen NHL-pelaajan vaihtokaupassa
- MTV: Jääkiekkoliitto päätti: Suomalainen NHL-lupaus jätetään ulos nuorten MM-kisoista