Hurja paljastus: Jarmo Kekäläinen oli hankkimassa Connor Hellebuyckia – suomalaisen sisältänyt kauppa kaatui viime hetkellä
Winnipeg Jets ja Buffalo Sabres olivat tiettävästi lähellä vaihtokauppaa, jonka myötä tähtivahti Connor Hellebuyck olisi siirtynyt Buffaloon. Eri lähteiden mukaan neuvottelut kuitenkin kariutuivat aivan loppuvaiheessa.
The Fourth Period -sivuston päätoimittajan David Pagnottan tietojen mukaan Jets olisi saanut vastineeksi NHL varaustilaisuuden neljännen varausvuoron, maalivahti Ukko-Pekka Luukkosen sekä rosteripelaajan, jonka uskotaan olleen Jack Quinn. Kauppaan saattoi lisäksi sisältyä vielä toinen pelaaja tai varausvuoro.
Kaupan kariutumisesta on liikkunut ristiriitaisia tietoja. Osa lähteistä kertoo, ettei Winnipeg ollut tyytyväinen tarjoukseen. Toisten mukaan Sabresin GM Jarmo Kekäläinen vetäytyi neuvotteluista, koska se piti hintaa hieman liian korkeana.
Mielenkiintoisen yksityiskohdan kertoi Elliotte Friedman. Hänen lähteiden mukaansa Winnipegin ja Buffalon välinen kauppa oli niin lähellä toteutumista, että Hellebuyck oli jo suostunut siirtymään Buffaloon.
Joukkueiden odotetaan palaavan vielä neuvotteluihin, vaikka kaupan sisältöä joudutaan muuttamaan. Tilannetta vaikeuttaa se, että Buffalo käytti neljännen varausvuoron jo varaustilaisuudessa ja valitsi puolustaja Daxon Rudolphin.
Jets ei kuitenkaan kiirehdi ratkaisun kanssa. Lähteiden mukaan seuralla ja Hellebuyckilla on yhteinen ymmärrys siitä, että jos sopivaa vaihtokauppaa ei löydy, maalivahti aloittaa ensi kauden edelleen Winnipegissä. Tällöin seura jatkaisi vaihtomahdollisuuksien kartoittamista myös kauden aikana.
Kaupan kariutuminen avasi oven myös muille kiinnostuneille seuroille. Florida Panthersin ja Carolina Hurricanesin kerrotaan olevan edelleen kiinnostuneita Hellebuyckista.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hurja paljastus: Jarmo Kekäläinen oli hankkimassa Connor Hellebuyckia – suomalaisen sisältänyt kauppa kaatui viime hetkellä
- Anaheim Ducks kauppasi tähtipuolustaja John Carlsonin
- Carolinalle karuja uutisia: tähtihyökkääjä pitkälle sairaslomalle
- NHL:n siirtomarkkinoilla on kaksi supertähteä, jotka eivät kiinnosta ketään
- San Josen duunarihyökkääjä löi rahoiksi! Kouraan 10 miljoonan dollarin diili – fanit riemuissaan
- Tässä ovat kaikki 13 NHL-varattua suomalaista!
- Jarmo Kekäläinen jysäytti NHL-draftin jättiyllätyksen – fanit raivona: “Hullua”
- Vihdoin se tapahtui – Mason McTavish vaihtaa NHL-seuraa!
- Iso kauppa: JJ Peterka vaihtaa NHL-seuraa!
- Nyt jysähti – Pavel Dorofejev kaupattiin NHL:ssä!
- NHL:n siirtomarkkinoilla on kaksi supertähteä, jotka eivät kiinnosta ketään
- Lähde: Carolina Hurricanes teki tarjouksen Connor Hellebuyckista – neuvottelut käynnissä
- Jarmo Kekäläinen jysäytti NHL-draftin jättiyllätyksen – fanit raivona: “Hullua”
- Vihdoin se tapahtui – Mason McTavish vaihtaa NHL-seuraa!
- San Josen duunarihyökkääjä löi rahoiksi! Kouraan 10 miljoonan dollarin diili – fanit riemuissaan
- Columbus Blue Jackets kiinnitti suomalaishyökkääjän – kahden vuoden sopimus
- Tässä ovat kaikki 13 NHL-varattua suomalaista!
- Iso kauppa: JJ Peterka vaihtaa NHL-seuraa!
- Anaheim Ducks kauppasi tähtipuolustaja John Carlsonin