NHL:n päävalmentajamarkkinat ovat olleet jo vuosien ajan suuri vitsi. Samat kuluneet naamat kiertävät seurasta toiseen ja huonot tulokset seuraavat perässä. Tänä kesänä tilanne on kärjistynyt entisestään.

Ennen kuin mennään viime viikkojen tapahtumiin, käydään kertauksena vielä läpi NHL:n valmentajamarkkinoiden toimintalogiikka pikaisesti läpi. Kun NHL-seura etsii uutta päävalmentajaa, on olemassa kolme vaihtoehtoa.

  1. Jo aiemmin NHL:ssä päävalmentajana työskennellyt heppu, jonka menestys on toissijaista
  2. NHL:ssä mittavan uran tehnyt pelaaja, jolla ei ole aiempaa valmentajakokemusta, jonka kautta hänen osaamistaan voisi arvioida
  3. Farmijoukkueen päävalmentaja AHL:stä

Kolmoskategoria on tuonut viime vuosina huonoja tuloksia ympäri NHL:ää, joten tänä kesänä seurat ovat keskittyneet selvästi kahteen ensimmäiseen.

Kuluneet naamat

Los Angeles Kings kertoi hiljattain palkanneensa Peter Lavioletten, 61, uudeksi päävalmentajakseen. Eläkeikää lähestyvä Laviolette oli valmentajamarkkinoiden kuumin nimi, mikä kertoo enemmän markkinoista kuin Lavioletten osaamisesta.

Urallaan Laviolette on voittanut yhden Stanley Cup -mestaruuden vuonna 2006 Carolina Hurricanesin peräsimessä. Mestaruuden jälkeen hän teki myös hyvää työtä Philadelphia FLyersissa 2010-luvun alussa ja Nashville Predatorsissa tämän jälkeen.

Viimeisten viiden vuoden aikana NHL ja jääkiekko ovat muuttuneet merkittävästi. Peli on nopeutunut, puolustaminen vaikeutunut ja maalimäärät nousseet kohisten. Viime vuosina Lavioletten hommat eivät ole menneet putkeen Washington Capitalsissa saati New York Rangersissa, mutta vanhalla maineellaan hän purjehtii edelleen työpaikasta toiseen.

Kuluneita naamoja on vähänlaisesti tarjolla, joten Edmonton Oilers päätti räväyttää oikein kunnolla. Oilers selvittää parhaillaan, voisiko Mike Babcockin vielä palkata NHL-päävalmentajaksi sen jälkeen, kun tämä rikkoi pelaajien yksityisyyttä viikkojen mittaisella pestillään Columbus Blue Jacketsin ruorissa.

Mike Babcock? Ihan oikeasti? Voiko tilanne enää mennä epätoivoisemmaksi?

Babcock valmensi Detroit Red Wingsin mestaruuteen vuonna 2008. Siitä on jo 18 vuotta aikaa. Babcockin riitaisasta lähdöstä Toronto Maple Leafsista ja Columbuksesta taas aikaa on vain joitakin vuosia. Molemmissa joukkueissa pelaajisto kääntyi täysin päävalmentajaansa vastaan, ja jostain syystä Oilersissa uskotaan, että tämä mies voisi siivittää joukkueen paljon odotettuun mestaruuteen.

Kokemattomat pelaajalegendat

Viime vuosina NHL:ssä on nähty hyviä tuloksia entisiltä NHL-legendoilta, joilta ei valmennuskokemusta löydy. Martin St. Louis johdatti Montreal Canadiensin pitkälle tänä keväänä ja Rod Brind’Amour on tehnyt Carolina Hurricanesista kestomenestyjän ilman aiempaa valmentajakokemusta.

Kysymys kuuluukin: pärjäsivätkö Montreal ja Carolina hyvin valmentajiensa ansiosta vai heistä huolimatta? Itse kallistun jälkimmäiseen.

Toronto on yksi valmentajaa etsivistä seuroista. Kulisseista paljastui melkoinen yllätys: Joe Pavelski on edennyt haastatteluissa toiselle kierrokselle asti.

Pavelski oli jäällä hieno pelaaja ja johtaja. Hän pelasi NHL:ssä 18 kautta ja 1332 ottelua. Tehopisteitäkin kertyi 1068 kappaletta.

Päävalmentajana hän on selvästi kokemattomampi. Hän valmensi tällä kaudella Madison Capitolsin alle 15-vuotiaiden juniorijoukkuetta 15U AAA -liigassa.

NHL on niin sisäsiittoinen sarja, että seurat ovat ennemmin valmiita antamaan mahdollisuuden tunnetulle nimelle, jonka osaamisesta ei ole mitään takeita, kuin palkkaisivat jonkun, joka on valmentajana jotain saavuttanut.

Tästä ei voi vetää kuin yhden johtopäätöksen: NHL:ssä ei ymmärretä valmentamisesta yhtikäs mitään. Päättävässä asemassa olevat ihmiset palkkaavat mieluummin kovan tsempparin kuin taktisen osaajan, koska tsemppipuheen ymmärtää kuka tahansa, kun taas taktisen puolen arvioiminen vaatisi jotain substanssiakin.

LUE MYÖS:

Toni Tuomala |