NHL teki valintansa – Venäjä mukaan maajoukkuepeleihin!
NHL järjestää ensi talvena tähdistötapahtumansa uudessa muodossa. Perinteisen ottelun sijaan luvassa on viiden maajoukkueen välinen näytösturnaus.
Mukana ovat Kanada, Suomi, Ruotsi, Yhdysvallat sekä niin sanottu muun maailman joukkue. Viimeksi mainittuun voidaan valita pelaajia myös Venäjältä.
Turnaus pelataan kolmella kolmea vastaan. Alkusarjassa joukkueet kohtaavat toisensa viiden minuutin otteluissa. Kaksi parasta etenee finaaliin, joka kestää kymmenen minuuttia. Voittajajoukkue palkitaan kahdella miljoonalla dollarilla.
Joukkueisiin valitaan yhteensä 11 pelaajaa: yhdeksän kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Näistä kahdeksan valitaan yleisöäänestyksellä, ja loput kolme nimeävät NHL sekä pelaajayhdistys NHLPA.
Venäläispelaajien mahdollinen mukanaolo herättää huomiota, sillä Venäjää ei ole nähty kansainvälisissä jääkiekkoturnauksissa vuoden 2022 jälkeen. Tuolloin maa aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa, minkä seurauksena se suljettiin useista urheilutapahtumista.
NHL:n tähdistötapahtuma on pelattu turnausmuotoisena jo vuodesta 2016, jolloin käyttöön otettiin nopeatempoiset kolme vastaan kolme -ottelut.
LUE MYÖS:
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Nuoren tähtisikermän oppirahat maksettu – onko Montreal jo valmis Stanley Cup -finaaleihin?
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus