Aatu Räty hyödynsi NHL-sisäpiiritietoa onnistuneesti MM-kisoissa: ”Sanoin, että…”
ZÜRICH. Vancouver Canucksin suomalaishyökkääjä Aatu Räty odotti innolla seurakaverinsa ja hyvän ystävänsä Max Sassonin kohtaamista MM-kisoissa. Ottelu päättyi lopulta Suomen 6-2 voittoon.
Kumpi kaveruksista voitti tänään?
– Suomi voitti. Ei tullut Maxia vastaan yhtään aloitusta. Jatketaan sitten treeneissä niiden ottamista, Räty kommentoi ottelun jälkeen.
Räty tunsi Sassonin taidot ja taipumukset sen verran hyvin, että osasi antaa Suomen maalivahti Justus Annuselle arvokkaan vinkin.
– Se on todella hyvä pääsemään läpiajoihin. Taas se pääsi. Sanoin Jupelle, että ampuu ihan varmasti puikkoihin, Räty kertoo.
Ja niinhän siinä kävi, että Sasson pääsi alivoimalla läpiajoon ja laukoi puikkoihin. Annunen hoiti alivoimaläpiajon ilman suurempia vaikeuksia.
– Max on siinä tosi hyvä, mutta se on vähän vaikee, kun moke tietää mennä jäihin, Räty hymyilee.
Räty iski ottelussa yhden maalin, mutta ei ollut tyytyväinen omaa ja ketjunsa suorittamista kohtaan.
– Ei ollut tänään iteltä tai ehkä ketjultakaan paras peli. Onneksi muut pelasivat tosi hyvin. Annettiin kyllä aika paljon paikkoja omiin ja oltiin vähän sekavia. Pitää parantaa, Räty ruotii.
Viimeistelemästään maalista Räty ei tee suurta numeroa.
– Ehkä yksi viidestäkymmenestä tai sadasta tommosesta vedosta menee sisään. Ei voi arvioida sen kannalta näitä pelejä. Jos se ei olisi mennyt maaliin, niin olisi ollut multa ihan samanlainen peli. Ei ollut riittävän hyvä peli multa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Edmonton Oilers sopimukseen pakkihankinnan kanssa
- Toronto Maple Leafs hankki ruotsalaispuolustajan
- IL: Mikael Granlund yllättyi ennätystarjouksesta
- Minnesota Wild vahvisti hyökkäystään – kiinnitti KHL:ssä loistaneen hyökkääjän
- Paljastus Leo Carlssonista: oli valmis paljon megatarjousta pienempään sopimukseen
- Podcast: Jarmo Kekäläinen valmistelee fanien unelmahankintaa – NHL-legenda kiikarissa
- Gavin McKenna solmi NHL-tulokasdiilin – joutui tekemään heti ison myönnytyksen
- Oho! Ennätystarjous tehty NHL:ssä
- Ei kai taas! Connor Bedard loukkaantui
- Dallas Starsin kapteenista tipahti sopimusuutisia
- Jymysiirto NHL:ssä – tässä Edmontonin uusi ykkösvahti
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen NHL:ssä
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin
- Aleksandr Ovetškinille uusi sopimus
- Gavin McKenna solmi NHL-tulokasdiilin – joutui tekemään heti ison myönnytyksen
- Nyt se tapahtui – Darnell Nurse kaupattiin NHL:ssä!