Leijonat saamassa tulikuuman NHL-vahvistuksen – MTV: ”Keskusteluja käyty”
Leijonat on saamassa tulikuuman NHL-vahvistuksen Sveitsissä pelattaviin kevään MM-kisoihin. Calgary Flamesissä tehokkaan loppukauden pelannut Olli Määttä paljastaa MTV Urheilulle kauden jatkamisen MM-jäillä kiinnostavan.
– Kiinnostusta on tottakai. Kävimme jo tuossa pienen alustavan keskustelun, mutta en osaa sen enempää sanoa. Tässä on muuton ja kaiken muun järjestelyiden osalta vielä sellaista mitä pitää katsoa.
– Tuollaiset tapahtumat ovat ainutlaatuisia ja ei sitä koskaan tiedä milloin niitä ei pelejä ei voi enää pelata, Määttä myöntää.
Määtän kauden suunta kääntyi Milanon olympiaturnauksessa, jossa kaksi kuukautta pelejä katsomossa Utahissa seurannut kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja löysi jälleen peli-ilonsa.
– Kaikki kisat, missä olen Leijonien kanssa ollut, on ollut aivan mahtavia kokemuksia. Leijonissa kulttuuri on kohdillaan ja pukuhuone on aivan huikea ihan sama ketä siellä pelaa. Jere (Lehtinen) ja jätkät on vetänyt sen verran hyvin, että sinne haluaa pelaajat tulla, Määttä jatkaa kehaisten Leijonien GM:na toimivaa entistä NHL-tähteä.
Jääkiekon MM-kisat pelataan Sveitsissä 15.-31. toukokuuta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Ville Koivusen jättisopimus hämmentää NHL:ssä – näin Kyle Dubas perustelee ratkaisua
- Evander Kane: nyt tärähti yllättävä siirtohuhu!