Edmontonissa kytee taas maalivahtikriisi – Leon Draisaitl sivaltaa Tristan Jarrya
Edmonton Oilers lähtee NHL:n olympiatauolle kolmen ottelun tappioputkessa, jonka myötä pudotuspeliviivan alapuolella oleva Los Angeles Kings kärkkyy jo neljän pisteen päässä öljymiehistä.
Tällä kaudella ”coloradoavalanchet” tehnyt ja molemmat maalivahtinsa vaihtanut seura ei ole saanut apua maalivahtiongelmiinsa Pittsburgh Penguinsistä hankitusta Tristan Jarrysta. Isolla kohulla seuraan siirtynyt Jarry on pelannut Oilersin maalilla 11 ottelua päästettyjen maalien keskiarvolla 3,64. Miehen torjuntaprosentti on sekin vaatiman 87,0.
Oilersin supertähti Leon Draisaitl latasikin viimeisimmän, Calgary Flamesille kärsityn 3-4-kotitappion jälkeen kitkerää tekstiä joukkueen maalivahtien suuntaan. Samalla kritiikin kohteeksi joutui myös valmennus.
– Meidän on oltava parempia. Mielestäni kaikki lähtee valmennuksesta. Maalivahtien on myös otettava tietyt torjunnat kiinni jossain vaiheessa. Meidän on yksinkertaisesti parannettava, Draisaitl tylytti median edessä Flames-tappiopelin jälkeen.
Oilersin seuraava kalenteriin merkitty ottelu pelataan vasta 26. helmikuuta. Sitä ennen Draisaitl ja useat muut Oilersin kärkipelaajista matkustavat Milanoon ensi torstaina käynnistyvään olympialaisten jääkiekkoturnaukseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Panarin-sekoilu viimeinen pisara: Rangers-faneilta suora kannanotto GM:lle
- Edmontonissa kytee taas maalivahtikriisi – Leon Draisaitl sivaltaa Tristan Jarrya
- Niko Mikkola teki sikatempun NHL-megatähdelle – käynnisti hurjan joukkotappelun
- NHL-supertähti ulos olympialaisista – tässä korvaaja
- NHL-sopimus revitään – Juho Lammikko vaihtaa joukkuetta!
- Patrik Laineen kauppaamisesta uutta tietoa – Montreal valmis radikaaliin ratkaisuun!
- Karmea kolaus: NHL-tähtihyökkääjän kausi ohi!
- Uusi väite Artemi Panarinista: Seattle Kraken tarjosi posketonta sopimusta – pakit tuli
- Dramaattinen tieto Gavin McKennan tapauksesta – tämä kärjisti tilanteen
- Boston Bruinsin olympiatähti lanattiin kammotaklauksella – miten käy kisamatkan?
- Uutispommi: NHL-megalupaus Gavin McKennaa uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Näkökulma: Artemi Panarin sai kostonsa – Kingsin ryöstö kuin suoraan oppikirjasta
- Sportsnet: Kanada menetti tärkeän pelaajan – NHL-mestarihyökkääjä kutsuttiin olympialaisiin!
- Pekka Rinne Urheilucastissa: Vezina-voittajaa houkuteltiin NHL-tähtisikermän riveihin
- Boston Bruinsin olympiatähti lanattiin kammotaklauksella – miten käy kisamatkan?
- Aleksander Barkovista tipahti huima tieto
- Yksi tippui pois – Leijonien olympiajoukkueeseen uusi vahvistus NHL:stä!
- NHL:ssä jysähti huima uutispommi – Juuse Saros teki hämmentävän paljastuksen IS:lle
- Edmonton Oilersin maalivahtiosasto uusiksi – Calvin Pickardin kohtalo selvillä
- Uusi väite Artemi Panarinista: Seattle Kraken tarjosi posketonta sopimusta – pakit tuli