NY Rangersille karmeita uutisia – kaksi supertähteä pitkään sivussa
New York Rangersin haaveet noususta mukaan kevään pudotuspeleihin kokivat kammottavan takaiskun alkuviikon aikana.
Seura tiedottaa siirtäneensä ykköspuolustajansa Adam Foxin pitkäaikaisloukkaantuneiden LTIR-listalle, mikä tarkoittaa pistelingon olevan poissa vähintään kymmenestä joukkueensa seuraavasta ottelusta (tai vaihtoehtoisesti 24 päivää).
Fox oli palannut tositoimiin joulukuun lopulla oltuaan sitä ennen kuukauden poissa pelaavasta kokoonpanosta. Yhdysvaltalaistähti on pelannut tällä kaudella 30 ottelua tehoin 4+24=28. Mies ehti pelata paluunsa jälkeen vain kolmessa ottelussa ennen tuoreinta loukkaantumistaan.
Myös tähtimaalivahti Igor Shestjorkin joutuu sivuun peleistä. Maalivahti loukkasi polvensa ilkeän näköisesti ottelussa Utah Mammothia vastaan tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa. Venäläismaalivahdin poissaolon pituudesta ei ole toistaiseksi annettu tarkempaa tietoa julkisuuteen.
Kaksikon loukkaantumiset tulivat Rangersin kannalta surkeimpaan mahdolliseen paikkaa. Viimeisestä viidestä ottelustaan vain yhden voittanut joukkue on kolmen pisteen päässä idän viimeisestä pudotuspelipaikasta.
LUE MYÖS:
- Adam Fantilli: Jättidiili julki!
- Leevi Meriläisen tilanteessa iso käänne – Ottawa teki ratkaisunsa
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
- San Jose Sharksin uusi tuleminen lähellä – Macklin Celebrini nosti riman pudotuspeleihin
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Mark Messierilta kylmäävät sanat Mike Babcockista – ”Olen kauhuissani”
- Tämä mies voi romuttaa Edmonton Oilersin mestaruusunelman
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon