Nikita Kutsherov oli lähellä siirtoa NHL:ssä – ex-seurapomolta kutkuttava paljastus
Tampa Bay Lightningin Nikita Kutsherov, 32, lukeutuu NHL:n historian parhaimpiin ja menestyksekkäimpiin venäläispelaajiin.
Kolmesti pistepörssin voittanut kaksinkertainen Stanley Cup -mestari on edustanut Lightningia koko vuonna 2013 alkaneen NHL-uransa ajan. Vaihto toiseen seuraan ei kuitenkaan välttämättä ollut kaukana.
Florida Panthersin entinen apulais-GM Steve Werier teki PuckPedia Hockey Show -ohjelmassa mielenkiintoisen paljastuksen vuodelta 2016. Tuolloin tulokassopimuksensa viimeisen kauden päättänyt Kutsherov herätti kiinnostusta Lightningin naapurissa.
Werierin mukaan Panthers suunnitteli käyttävänsä hyväkseen Lightningin tukalaa palkkakattotilannetta tekemällä offer sheetin yhdestä viime vuosikymmenen parhaista pelaajista. Lightningilla oli tuolloin kiinnitettävänään mm. Jonathan Drouin, Ondrej Palat sekä Alex Killorn, joten seura oli puun ja kuoren välissä palkkakattonsa kanssa.
Panthers suunnitteli tekevänsä Kutsheroville 7,14 miljoonan dollarin vuosipalkan sisältävän offer sheetin. Mikäli Lightning ei olisi kyennyt vastaamaan Panthersin tarjoukseen, olisi Kutsherovin hankinta maksanut panttereille ykkös-, kakkos- ja kolmoskierroksen varausvuorot.
Kutsherov ja Lightning ehtivät kuitenkin solmimaan kolmivuotisen siltadiilin, josta tuolloin 23-vuotias venäläinen tienasi ”ainoastaan” 4,7 miljoonaa dollaria kaudessa. Taituri vastasikin sittemmin odotuksiin ja iski siltasopimuksensa aikana tiskiin 85, 100 ja 128 pisteen kaudet.
Sekä Lightning että Panthers ovat sittemmin onnistuneet voittamaan kaksi Stanley Cupin mestaruutta mieheen. Jälkeenpäin voidaankin vain jossitella sillä ajatuksella, miten organisaatioiden tilanne olisi heilahtanut suuntaan tai toiseen, mikäli Kutsherov olisikin päätynyt toisen floridalaisseuran palkkalistoille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- James Reimer: uusi osoite NHL:ssä!
- Toimittaja väittää: Tähän NHL-seuraan Gavin McKenna haluaa
- Varaamaton puolustaja hurjassa vireessä NHL:ssä – piste-ennätys ryminällä uusiksi
- Lassi Thomson: Paluu Eurooppaan edessä – sopimus huippuseuraan jo valmiina?
- Connor McDavidin uskomaton pisteputki venyy – oma ennätys rikki
- New Jerseyn tähtipuolustaja lähtökuopissa – hylkäsi jo siirron toiseen NHL-seuraan
- Lähde: Kultaleijonaa viedään NHL:stä takaisin Eurooppaan
- Olympia-areenasta rajuja kuvia julki: ”Ei lähelläkään NHL-tasoa”
- Olympialaisiin valittu NHL-pelaaja löi hurjalla tavalla rahoiksi!
- Draamaa NHL:ssä: Devils-tähti yritetään savustaa ulos
- Buffalo Sabres hurjassa iskussa – Jarmo Kekäläinen kirjasi nimensä NHL-historiaan
- Draamaa NHL:ssä: Devils-tähti yritetään savustaa ulos
- NHL:ssä liikkuu iljettävä huhu – Ottawa Senators kiistää kaiken
- Boston Bruins laittoi Joonas Korpisalon myyntiin
- Anton Lundell teloi ex-Liiga-tähteä – nyt tuli tuomio
- TSN: Montreal Canadiens kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin perässä
- Kaupataanko Rasmus Ristolainen? NHL-toimittajalta kutkuttava paljastus
- Olympialaisiin valittu NHL-pelaaja löi hurjalla tavalla rahoiksi!
- Olympia-areenasta rajuja kuvia julki: ”Ei lähelläkään NHL-tasoa”