Hullut päivät alkamassa Nashvillessä – Predators asetti tähdelleen kovan hintalapun
NHL:n jumbojoukkue Nashville Predators on valunut jo yhdeksän pisteen päähän viimeisestä pudotuspelipaikasta, ja joukkueen mahdollisuudet pudotuspeleihin avatkin enää hyvin ohuen hiuskarvan varassa.
MoneyPuck-sivuston mukaan Predatorsilla on 23 pelatun ottelun jälkeen enää 4,4 prosentin todennäköisyys selvitä kevään pudotuspeleihin, ja sisäpiiritietojen mukaan seuran toimistolla ollaankin jo aloitettu pelaajien kaupitteleminen muille NHL-joukkueille.
TSN:n sisäpiiritoimittaja Pierre LeBrunin mukaan joukkueen konkarisentteri Ryan O’Reilly on yksi eniten kiinnostusta herättävistä pelaajista. Halvalla 23 ottelussa tehot 7+9=16 iskenyt 34-vuotias kanadalainen ei silti osoitetta ole vaihtamassa.
– Mikäli Predators päättää kaupata O’Reillyn myöhemmin kauden aikana, hänen hintalappunsa on ykköskierroksen varausvuoro sekä kärkitason prospekti, LeBrun kertoo.
Stanley Cupin St. Louis Bluesin paidassa urallaan voittanut O’Reilly on houkutteleva nimi myös palkkansa puolesta. Kokenut hyökkääjäjärkäle tienaa ensi kauden jälkeen umpeutuvasta sopimuksestaan vain 4,5 miljoonaa dollaria kaudessa.
O’Reilly ei suinkaan ole ainoa Predatorsin kaupittelema pelaaja. Varsinkin suomalaismaalivahti Juuse Saroksen ympärillä on viime viikkoina vellonut melkoinen huhumylly.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypommi! Columbukselta iso potku-uutinen – huippunimi sisään
- Iso paljastus: Vancouver harkitsee radikaalia ratkaisua!
- James Reimer: uusi osoite NHL:ssä!
- Toimittaja väittää: Tähän NHL-seuraan Gavin McKenna haluaa
- Varaamaton puolustaja hurjassa vireessä NHL:ssä – piste-ennätys ryminällä uusiksi
- Lassi Thomson: Paluu Eurooppaan edessä – sopimus huippuseuraan jo valmiina?
- Connor McDavidin uskomaton pisteputki venyy – oma ennätys rikki
- New Jerseyn tähtipuolustaja lähtökuopissa – hylkäsi jo siirron toiseen NHL-seuraan
- Lähde: Kultaleijonaa viedään NHL:stä takaisin Eurooppaan
- Olympia-areenasta rajuja kuvia julki: ”Ei lähelläkään NHL-tasoa”
- Buffalo Sabres hurjassa iskussa – Jarmo Kekäläinen kirjasi nimensä NHL-historiaan
- Draamaa NHL:ssä: Devils-tähti yritetään savustaa ulos
- NHL:ssä liikkuu iljettävä huhu – Ottawa Senators kiistää kaiken
- Lähde: Kultaleijonaa viedään NHL:stä takaisin Eurooppaan
- TSN: Montreal Canadiens kaksinkertaisen Stanley Cup -mestarin perässä
- Olympia-areenasta rajuja kuvia julki: ”Ei lähelläkään NHL-tasoa”
- Olympialaisiin valittu NHL-pelaaja löi hurjalla tavalla rahoiksi!
- Kaupataanko Rasmus Ristolainen? NHL-toimittajalta kutkuttava paljastus
- Varaamaton puolustaja hurjassa vireessä NHL:ssä – piste-ennätys ryminällä uusiksi
- Toimittaja väittää: Tähän NHL-seuraan Gavin McKenna haluaa