Chicago Blackhawksin 20-vuotias superlupaus Connor Bedard aloittaa syksyllä tulokassopimuksensa viimeisen kauden. Bedardin statuksen huomioiden olikin yllättävää, ettei tämän kanssa tehty uutta diiliä jo tänä kesänä.

Asiaa ihmettelee myös NHL-toimittaja Frank Seravalli.

– Hän oli kelvollinen allekirjoittamaan jatkosopimuksen heinäkuun alusta lähtien, mutta niin ei ole tapahtunut. Uskon, että molemmat osapuolet katsovat mielellään, miten hänen kolmas kautensa liigassa sujuu, Seravalli arvioi.

Bedardin toinen NHL-kausi jäi odotuksista. Vuoden 2023 varaustilaisuuden ykkösvaraus keräsi 82 runkosarjaottelussa tehot 23+44=67. Näytti siltä, että vastustajat onnistuivat puolustamaan Bedardin vaarallisen laukauksen pois, ja nuori tähti oli asian suhteen voimaton.

Chicago teki hiljattain seitsemän vuoden mittaisen ja 6,6 miljoonan dollarin keskipalkkaisen sopimuksen Frank Nazarin kanssa. Seravallin mukaan Nazar pelasi viime kaudella paremmin kuin Bedard.

– Jos Bedard ajatteli saavansa Chicagolta 9–10 miljoonaa vuodessa pitkäaikaisella sopimuksella, Nazarin tuore sopimus saattaa painaa summaa alas.

– On todennäköistä, että Bedard ratkaisee tilanteen pelaamalla kolmannen kautensa ennen uuden sopimuksen allekirjoittamista.

Toisin sanottuna Seravalli siis uskoo, että Bedard haluaa näyttää todelliset kykynsä, ennen kuin tekee uutta sopimusta. Vaikean viime kauden jälkeen solmittu sopimus olisi tarkoittanut alhaisempaa palkkaa.