Farmisarjan pistelingon NHL-sopimus purettiin – siirtymässä KHL:ään

San Jose Sharks on purkanut yhdysvaltalaishyökkääjä Andrew Poturalskin ensi kautta koskeneen sopimuksen. Sopimus purettiin Poturalskin pyynnöstä, jotta hän voisi siirtyä pelaamaan Pohjois-Amerikan ulkopuolelle.
Poturalski, 31, pelasi menneellä kaudella pääasiassa AHL-seura San Jose Barracudassa. Hän voitti koko AHL:n pistepörssin iskettyään 59 otteluun tehopisteet 30+43=73. NHL:ssä Poturalski pääsi pelaamaan viime kaudella vain kolme ottelua tehoin 0+1.
Poturalski on iskenyt viime vuosina kovia pistemääriä farmissa, mutta NHL-ottelut ovat jääneet vähäisiksi. Hän on pelannut NHL:ssä vain yhdeksän ottelua tehoin 0+3. Kolmen Sharks-ottelun lisäksi hän on pelannut Carolina Hurricanesissa neljä ottelua ja Seattle Krakenissa kaksi ottelua. NHL-varausta Poturalskilla ei ole.
Poturalski on voittanut urallaan AHL:n pistepörssin kolmesti. Kaudella 2021-22 hän iski 71 otteluun hurjat tehot 28+73=101. AHL:n mestaruuden Poturalski on voittanut kahdesti.
Venäläisen Match TV:n mukaan Poturalski on siirtymässä seuraavaksi KHL:ään. Hän on solmimassa Avangard Omskin kanssa kaksivuotisen sopimuksen.
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: New York Islanders
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Florida Panthers kiinnitti nopeajalkaisen hyökkääjän vapailta markkinoilta
- Toimittaja: Kirill Kaprizov hylkäsi historiallisen sopimustarjouksen!
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- Florida värväsi lisää uusia pelaajia – kahdelle miehelle testisopimukset
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Dallasille neljä uutta testipelaajaa – mukana lähes 400 NHL-ottelun hyökkääjä sekä Liiga-vahti
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Kausiennakko 2025-26: Pittsburgh Penguins
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!