Millä osa-alueella olet perässä NHL-tähtiä? Näin Atro Leppänen vastasi
TUKHOLMA. Liigassa tykkikauden pelannut, Leijonia parhaillaan MM-kisoissa edustava Atro Leppänen, 26, allekirjoitti aiemmin keväällä NHL-sopimuksen Edmonton Oilersin kanssa.
Liigan pistepörssin puolustajan paikalta monsteritehoin 21+42=63 nimiinsä vienyt Leppänen on saanut Tukholman MM-kisoissa esimakua tulevaa Pohjois-Amerikan valloitusta ajatellen, onhan mies kohdannut jo kertaalleen sekä Ruotsin että Kanadan.
Leppänen ei osannut nimetä NHL-tähtisikermiä vastaan pelattujen alkusarjapelien perusteella yhtä yksittäistä osa-aluetta, jolla puolustaja olisi mielestään selvästi perässä NHL-miehiä.
– Kyllä mä olin ihan tyytyväinen esitykseeni. Ehkä tärkeintä on se, että tottuu siihen pelityyliin ja siihen, miten ne pelaa. En mä tiedä, oliko siinä mitään selvää osa-aluetta, jolla olisin ollut niitä huonompi, Leijonat-taituri niputti NHL Suomen haastattelussa Tukholmassa.
Liigan ja MM-kisojen pelillisessä tasossa Leppänen näkee selvän eron.
– Melkein kaikissa peleissä vastustaja – olipa se kuka tahansa – tulee kovaa, ja aikaa on vähän. Ne kamppailee ja raastaa tosi paljon. Ei tuolla kyllä ylimääräistä aikaa ole, Leppänen myöntää.
Helpolla ei NHL-paikka Oilersin kokoonpanosta silti avaudu. Kanadalaisnippu kamppailee parhaillaan lännen konferenssifinaaleissa paikasta Stanley Cupin finaaleihin toisena peräkkäisenä kautena.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rasmus Anderssonin tilanteesta jysähti uusi paljastus!
- Patrik Laineesta tipahti huippu-uutinen!
- Florida kiinnitti olympialaisiin valitun puolustajan
- Anaheimin tähdestä karu uutinen – olympialaiset vaarassa!
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Elliotte Friedman: jättipaljastus Artemi Panarinista!
- Boston vaihtokaupoilla: lähes satakiloinen agitaattori vaihtaa maisemaa!
- Pian tapahtuu? Pierre LeBrun: NHL:ssä viritellään jättitreidiä
- Ruotsin olympiajoukkueelle lisää karuja uutisia – NHL-supertähti loukkaantui
- Konsta Helenius: huippu-uutinen NHL:stä!
- Konsta Helenius: huippu-uutinen NHL:stä!
- Podcast: Nämä Buffalo-pelaajat turvassa Jarmo Kekäläisen siirtoruletilta
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä – nousi tasoihin Dominik Hasekin kanssa
- Elliotte Friedman: jättipaljastus Artemi Panarinista!
- Rasmus Ristolainen: surkea uutinen
- Minnesota Wild -tähti loukkaantui – olympialaiset vaarassa
- KHL-sopimus revitty! Ranskalaispyssy siirtyy NHL:ään kesken kauden
- Patrik Laineesta tipahti huippu-uutinen!
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Henri Jokiharju paljasti ison eron Bostonin ja Buffalon välillä: ”Hyvä muutos”