Entinen NHL-vahti Antti Raanta siirtyy Liigaan!
Maalivahti Antti Raanta palaa Liiga-kaukaloihin. Hän on tehnyt yksivuotisen sopimuksen kasvattajaseuransa Lukon kanssa.
Raanta, 36, edusti Lukkoa viimeksi kaudella 2010-11. Liigassa hän pelasi viimeksi kaudella 2012-13, jolloin hän voitti Suomen mestaruuden Ässissä.
Liigasta lähtemisen jälkeen Raanta pelasi NHL:ssä 11 kautta. Tilille kertyi 277 runkosarjaottelua ja 24 pudotuspeliä. Hän edusti Chicago Blackhawksia, New York Rangersia, Arizona Coyotesia sekä Carolina Hurricanesia.
Viime kaudella Raanta edusti Sveitsin NL:ssä Genève-Servette HC:ta pelaten 24 ottelua torjuntaprosentilla 90,2.
– Ihan loistava homma, että Antti palaa kotiin. ”Ana” on tietenkin tehnyt aivan loistavan uran jo tähän asti ja nyt oli aika kypsä ja paluu Lukkoon oli mahdollinen. Me luotamme vahvasti siihen, että on ensi kaudella yksi ihan Liigan kärkiveskareista, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoo seuran tiedotteessa.
– Sehän tässä on vielä parasta, että saadaan oman kylän poika takaisin kotiin, Sahlstedt jatkaa.
– Ja keskusteluissa ennen sopimuksen allekirjoittamista tuli kyllä selväksi, että Antti on todella motivoitunut ja innoissaan tietysti myös Lukossa pelaamisesta.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi
