Pelaako Miro Heiskanen seiskapelissä? Nyt tuli vastaus
Dallas Stars ja Colorado Avalanche kohtaavat NHL:n ensimmäisen kierroksen pudotuspelisarjan seitsemännessä ottelussa sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa.
Koko pudotuspelisarjan ajan ilman kahta supertähteään, Jason Robertsonia ja Miro Heiskasta pelannut Stars ei saa kaksikkoa takaisin edes sarjan ratkaisupeliin. Asian vahvisti medialle päävalmentaja Peter DeBoer.
– Kumpikaan ei pelaa huomenna. Olemme tyytyväisiä tämänhetkiseen kokoonpanoomme. Meidän on osoitettava kaukalossa, että tämän sarjan voittaminen ei ole kahdesta pelaajasta kiinni, DeBoer kertoo.
Heiskasen paluulla on spekuloitu läpi Colorado-sarjan. Sen sijaan runkosarjan päätöskierroksella loukkaantuneen Robertsonin paluuta lienee turha odotella vielä hetkeen, sikäli kun Stars selvittäisi tiensä toiselle kierrokselle. Kumpikin toipuu parhaillaan polvivammoista.
– Meillä on loistava tilaisuus, seiskapeli kotikaukalossa. Olemme olleet tässä tilanteessa ennenkin. Kukaan ei uskonut, että voisimme voittaa tämän sarjan, mutta tässä sitä ollaan, kotivoiton päässä jatkopaikasta, DeBoer ennakoi ratkaisupeliä.
Stars ja Avalanche kohtasivat pudotuspeleissä edellisen kerran viime keväänä. Stars vei tuolloin toisen kierroksen ottelusarjan nimiinsä ja eteni konferenssifinaaleihin voitoin 4-2.
LUE MYÖS:
- Oliver Kapanen nousi pörssikärkeen NHL:ssä!
- Olympialaisia uhkaa karmea farssi: NHL-pelaajat saattavat jäädä pois!
- Rasmus Ristolainen palasi harjoituksiin – valmentajalta paljastus paluuajankohdasta
- Dallas Starsin tähtihyökkääjästä hirveä uutinen: edessä polvileikkaus – kausi ohi
- Vancouverin maalitykki herättää hurjaa kiinnostusta – Canucks iski kylkeen ison hintalapun
- Huippulupaava NHL-vahti teki huiman tempun – parempaan pystytty ainoastaan 87 vuotta sitten
- Grillausonnettomuudessa loukkaantunut Eetu Luostarinen: paluuaikataulusta uutta tietoa
- Colorado koki ison takaiskun – valmentajalta huojentava tieto pelin jälkeen
- Carter Hartilta tapahtumarikas paluu NHL-kaukaloon – kyyneleet valuivat ottelun jälkeen
- Niko Huuhtasen tilanteesta uutta tietoa
- NHL:n ykkösvarauksesta on kehkeytymässä jättifloppi
- Raiskaussyytteistä vapautettu ex-kärkivaraus löysi uuden joukkueen!
- Ottawa Senators: Kohuhyökkääjä päätymässä vapaille markkinoille
- Nimet paperissa – Samuel Helenius rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- St. Louis ja LA Kings pyöräyttivät treidin: Liigasta tuttu hyökkääjä kaupattiin
- Lassi Thomson: siirto uuteen joukkueeseen vireillä!
- Kuka on NHL:n paras pelaaja? Jere Lehtiseltä yllättävä vastaus
- Suomalaislupaus kutsuttiin ensimmäistä kertaa NHL:ään!
- 1200 NHL-ottelun legendalta musertava uutinen: sairastaa haimasyöpää
- Suomalainen ex-Liiga-tähti: NHL-sopimus puretaan!