Dallasin GM ylistää Mikko Rantasta: ”Eliittipelaaja”
Dallas Stars oli jo ennen Mikko Rantasen hankkimista yksi NHL:n parhaista joukkueista, mutta viimeistään suomalaistähden siirto Texasiin teki joukkueesta yhden vahvimmista mestarisuosikeista.
GM Jim Nill oli mielissään seuran lehdistötilaisuudessa.
− Joka kerta, kun tulee tilaisuus hankkia yksi sarjan parhaista pelaajista, sitä on harkittava. Hän on eliittiluokan pelaaja, Nill hehkutti.
Halvalla Rantanen ei Carolinasta irronnut, sillä Stars luopui kahdesta ykköskierroksen varauksesta, kahdesta kolmoskierroksen varauksesta sekä hyökkääjä Logan Stankovenista.
Kohti cupia
Rantanen solmi kuitenkin kahdeksan vuoden mittaisen ja 96 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen, joten hänestä pitäisi olla paljon iloa Dallasissa vuosiksi eteenpäin.
− Viimeisinä vuosina hän on ollut yksi liigan eniten pisteitä tehneistä pelaajista, mutta pudotuspeleissä menestyminen on myös iso osa tässä. Hänellä on kova luonne, Nill kehui.
− Hänellä on poikkeuksellista taitoa. Monipuolisuus ja tasaisuus tekevät hänestä yhden liigan kokonaisvaltaisimmista pelaajista, GM jatkoi.
Dallas Stars on nyt Nillin mukaan ”all-in”. Ajatusmaailma on mestaruus tai ei mitään.
− Hänen pudotuspelikokemuksestaan on apua, kun jahtaamme Stanley Cupia, Nill painotti.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Utah julkisti ison diilin luottopakkinsa kanssa
- Melkoinen ero rahassa: Columbus ja maalivahti Jet Greaves kaukana toisistaan välimieskäsittelyssä
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- The Athletic: Eeli Tolvasen tilanteesta tuli uusi tieto
- Kapteenilta tylyä tekstiä Mikko Rantasen visiitistä Carolinassa – ”Suoraan sanottuna”

- Connor Bedard allekirjoitti jättidiilin – nousi NHL:n palkkakuninkaiden joukkoon
- Florida Panthersin luottomies pidätettiin – näin seura reagoi