Patrik Laine muistelee Johnny Gaudreaun traagista kuolemaa – ”Olin shokissa”
Patrik Laine pääsi pelaamaan viime kesänä traagisessa onnettomuudessa menehtyneen tähtihyökkääjä Johnny Gaudreaun kanssa Columubus Blue Jacketsissa kahden kauden ajan.
Gaudreau hankittiin Blue Jacketsiin alunperin Laineen tutkapariksi, ja kaksikko pelasikin usein samassa ketjussa silloin, kun paljon loukkaantumisista kärsinyt ja viime kauden kesken mielenterveyshoitoon hakeutumisen johdosta jättänyt Laine oli pelikuntoinen.
Laine myöntää Spittin’ Chiclets -podcastissa uutisen perheellisen Gaudreaun menehtymisestä tulleen järisyttävänä shokkina itselleen ja koko kiekkomaailmalle.
– Olin yhtä shokissa kuin kaikki muutkin. En vain voinut uskoa sitä avattuani Twitterin ja nähdessäni ne uutiset. Monet kavereista pelasivat hänen kanssaan pidempään kuin minä, mutta istuin hänen vieressään pukukopissa ja pelasimme korttia yhdessä lentokoneessa, Laine muistelee.
– Sain tutustua häneen, en välttämättä niin hyvin kuin jotkut toiset, mutta on edelleen vaikea kuvitella, ettet enää näe hänen pelaavan tai tekevän muutakaan. Ajatellen hänen perhettään, on hirvittävää edes kuvitella, miten he jaksavat kaiken sen yli, Laine jatkaa.
Blue Jacketsin ykköstähti Gaudreau menehtyi yhdessä veljensä kanssa elokuun lopulla vain päivää ennen tapauksen myötä peruuntuneita siskonsa häitä New Jerseyn osavaltiossa rattijuopon yliajamana. Gaudreau oli kuollessaan vain 31-vuotias.
LUE MYÖS:
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”