The Athletic: nämä suomalaiset NHL-lupaukset nousivat esiin nuorten MM-kisoissa
Nuoret Leijonat ylitti odotukset nuorten MM-kisoissa ja vei kotiinsa hopeaa. The Athleticin toimittaja Corey Pronman on listannut, ketkä nuoret pelaajat nousivat erityisesti esiin turnauksen aikana. Listalle mahtui kaksi suomalaista.
Suomen maalivahti Petteri Rimpinen oli toinen esiin nostetuista pelaajista.
– Rimpinen oli nuorten MM-kisojen arvokkain pelaaja. Hän kantoi toisinaan keskinkertaiselta näyttänyttä Somen joukkuetta kultapeliin asti useilla huippupeleillään. Rimpinen voidaan varata jälleen, kun hänet ohitettiin aiemmin pienen kokonsa vuoksi. Se ongelma on yhä olemassa, enkä voi sanoa, että hän olisi huipputason NHL-lupaus, mutta jos kokoa ei huomioda, on hänellä useita ominaisuuksia, joita NHL-joukkueet haluavat maalivahdiltaan. Uskon, että hänet voidaan varata tänä kesänä ja hänellä on mahdollisuus päästä pelaamaan NHL-pelejä, Pronman kirjoittaa.
Toinen mainittu pelaaja oli laitahyökkääjä Jesse Kiiskinen.
– Kiiskinen oli täynnä isoja maaleja Suomelle tässä turnauksessa. Hän on taitava pelaaja, joka osaa viimeistellä, mutta mikä tekee hänestä kiehtovan huippulupauksen on hänen pelinopeutensa ja työmoraalinsa. Hän osaa laukoa, mutta haluaa ajaa maalille ja on jatkuvasti kiekossa. Hän ei ole kovin isokokoinn, mutta hän pelaa tavalla, joka antaa hänelle mahdollisuuden nousta NHL:ään.
LUE MYÖS
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”